Ladataan Tapahtumat

« Kaikki osatapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Paikallisvaluutoilla osallistavaa taloutta ja demokratiaa?

21.4.2018 kello 14:0015:30

luokka 31 (3. krs)

Paikallisdemokratian, -talouden ja -kulttuuriin vahvistaminen vaihtoehtovaluutoilla on yleistyvä globaali ilmiö. Länsimaisen demokratian ja kansainvälisen politiikan vallannut globalisaatiokapitalismi on luonut tarpeen toisenlaiselle päätöksenteolle ja organisoitumiselle esimerkiksi paikallisvaluuttojen avulla. Tässä tilaisuudessa esitellään suomalaisia esimerkkejä paikallisvaluutoista, joilla pyritään luomaan uutta demokraattista osallisuutta kunnallisella ja valtakunnallisella tasolla.

Sysmän kunta perusti oman paikallisvaluutan tukemaan näivettynyttä paikallistalouttaan vuonna 2018. Stadin aikapankki on pyrkinyt ylläpitämään dialogia kansalaisten, Helsingin viranomaisten ja päättäjien kesken vaihtoehtoisen valuuttansa täydentävästä roolista joka edistää kulttuuria yhteisöllisempään suuntaan ja vahvistaa sosiaalisesti ja ekologisesti oikeudenmukaista paikallistaloutta. Arvotakomo on valmistellut kokeilevan kehittämisen hanketta yhteistyössä eri tahojen kanssa, jotta rinnakkaisvaluutasta voisi tulla legitiimi tapa ansaita lisätuloja ja pidemmällä tähtäimellä harjoittaa kestävää liiketoimintaa.

Näissä esimerkeissä näkyy periferia- ja metropolinäkökulmat: miten eri konteksteissa paikallisvaluuttoja voidaan käyttää ja mitä tavoitteita ne palvelevat.

Tässä keskustelutilaisuudessa edellä mainitut tahot jakavat kokemuksiaan paikallisvaluuttojen asentamisesta yhteiskunnan virallisiin rakenteisiin.

Tilaisuuden rakenne:

Paikallinen osallistaminen kunnallisprosesseissa
– Sysmän paikallisvaluutta: Juri Nieminen, Kuntavelho Oy, www.sysmaraha.fi/
– Stadin Aikapankki: Ruby van der Wekken, Stadin aikapankin tavoitteet ja kokemukset yhteistyöstä viranomaisten, ministeriöiden, kaupunkisuunnittelijoiden, Helsingin valtuusto ja strategian työn parissa viime vuosina. stadinaikapankki.wordpress.com/

Kansallinen ja kansainvälinen vaikuttaminen
– Arvotakomo: Kristiina Ullgrén: Yhteistyön rakentaminen viranomaisten, Helsingin kaupungin ja ministeriöiden kanssa. Hankesuunnitelmamme rinnakkaisvaluuttakokeilujen käynnistämiseksi.
– Jenni Huttunen: Tutkimusnäkökulma ja kansainvälinen yhteistyö.
arvotakomo.fi

Keskustelussa mukana myös Suomen Talousdemokratia ry.

Osallistu tilaisuuteen ja selvitetään yhdessä mitä paikallisvaluutoille on luvassa seuraavaksi.

Tapahtuma facebookissa: https://www.facebook.com/events/416372732108079/ 

Järjestäjät:
Suomen Talousdemokratia ry, www.talousdemokratia.fi
Commons.fi, www.commons.fi
RIPESS Europe, www.ripess.eu

Share

Tiedot

Päivämäärä:
21.4.2018
Aika:
14:00–15:30
Teema:

Tapahtumapaikka

luokka 31 (3. krs)
Share