Ympäristön hyväksikäytöstä yhteiseloon

La 25.4. klo 10-12  

la 25.4. klo 12-14

La 25.4. klo 14-16

la 25.4. klo 16-18 

Su 26.4. klo 11-13

Su 26.4. klo 13-15

Su 26.4. klo 15-17

 

Ympäristön hyväksikäytöstä yhteiseloon

Tänä vuonna sosiaalifoorumin ympäristöteemassa keskitytään erityisesti ruokaan. Minkälaisia ekologisia ja sosiaalisia ongelmia nykyinen teollinen ruoantuotanto aiheuttaa ja minkälaisia kestävämpiä vaihtoehtoja sille olisi? Brasilian maattomien MST-liikkeen edustaja kertoo agroekologian mahdollisuuksista tuottaa luomuruokaa kestävästi ja sosiaalisesti oikeudenmukaisesti sekä sen merkityksestä pienviljelijöiden kamppailussa viljelysmaidensa puolesta. Ruokaa lähestytään myös ympäristöä pilaavan ja kärsimystä aiheuttavan eläintuotannon, kansainvälisen ekoyhteisö- ja permakulttuuriliikkeen yhteistyön sekä geenimuuntelun näkökulmista.

Ruoantuotannon ohella ympäristöteemassa kuullaan terveisiä Tunisian sosiaalifoorumista ja käsitellään uusiutuvien energiamuotojen asemaa keskittyen Helsingin lähestyvään voimaloiden investointipäätökseen. Lisäksi pohditaan yhteisöllisiä maaoikeuksia ja omaehtoisia parannusperintöjä sekä globaalitalouden uhkaamaa Intian alkuperäiskansojen elinehtojen biodiversiteettiä.

Share