Polkuja järjestelmien muutokseen
Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna 4.-5.5.2019 Helsingissä työväenopisto Arbiksella (Dagmarinkatu 3) järjestettävä Suomen sosiaalifoorumi pureutuu tänä vuonna monisäikeisten ongelmavyyhtien purkamiseen. Kriisit ja epävarmuus määrittävät tätä hetkeä. Vanha järjestys on järkkynyt, mutta uusi on vielä hämärän peitossa. Ilmastonmuutos, syrjintä, syrjään jääminen, työelämän mullistukset, kansalaistoiminnan kahlitseminen sekä autoritarismin nousu hallitsevat ja sumentavat näkökenttäämme. Näemme ongelmat irrallaan toisistaan ja jäämme yksinäisiksi toimiessamme niiden ratkaisemiseksi. Sosiaalifoorumin tehtävä on tuoda näkyviksi yhteydet kamppailujemme välillä. Ongelmat ovat yhteisiä. Niin ovat myös ratkaisut.
Arbiksella valaistaan tapahtuman pääteemana Polkuja järjestelmien muutokseen. Pääteema jakautuu viiteen osioon, jotka käsittelevät mm. ympäristöoikeudenmukaisuutta, työelämää ja vähemmistökulttuureja. Sosiaalifoorumin kansainvälisenä vieraana on sosiologi-kirjailija ja sananvapausjärjestö PEN:in kunniajäsen İsmail Beşikçi. Tarkka ohjelma ja aikataulut julkaistaan ensi viikolla. Ilmoittautuminen osatapahtumien järjestäjäksi on käynnissä vielä 5.4. asti Sosiaalifoorumin sivuilla (https://sosiaalifoorumi.fi/jarjesta-seminaari/)
Tapahtuman viralliset jatkot järjestetään lauantaina Mascot Barissa (Neljäs linja 2) kello 19.00 alkaen. Keskustelu ja verkostoituminen jatkuvat loistavien esiintyjien (Merikukka Duo, VILJA ja Artsi!) ja hauskan ohjelman parissa. Liput ennakkoon 5,50 € ja ovelta 6 €. Ennakkoliput nyt myynnissä: https://www.tiketti.fi/iltajuhlat-sosiaalifoorumi-pand-mascot-bar-live-stage-lippuja/61288
İsmail Beşikçi Sosiaalifoorumin kansainväliseksi vieraaksi
Sosiaalifoorumin kansainväliseksi vieraaksi saapuu tänä vuonna sosiologi ja ihmisoikeusaktivisti İsmail Beşikçi. Beşikçi tunnetaan erityisesti Turkin kurdiväestön oikeuksien puolustajana ja historian sekä sosiaalisen aseman tutkijana. Hän on 50 vuotta kestäneen tutkimusuransa aikana julkaissut yli 30 teosta, jotka ovat joutuneet Turkissa ankaran sensuurin kohteeksi. Beşikçi on tulenaran tutkimuskohteensa vuoksi tuomittu lukuisia kertoja vankeuteen ja hän on viettänyt vuosia urastaan mielipidevankina Turkissa. Beşikçi on tinkimättömän työnsä ansiosta valittu sananvapausjärjestö PEN:in kunniajäseneksi ja palkittu lukuisten järjestöjen toimesta. Beşikçin rohkeus jatkaa tutkimustaan huolimatta yrityksistä hiljentää hänet ovat tehneet turkkilaisesta kansainvälisesti voimakkaan symbolin kurdien kamppailussa oikeuksistaan.
Beşikçin (s. 1939) vuonna 1969 kirjoittama ”Doğu Anadolu’nun Düzeni” (Itä-Anatolian tila) analysoi Turkin itäisten osien sosiopoliittista kehitystä. Teos mursi tabuja käsittelemällä avoimesti kurdiväestöä etnisenä vähemmistönä ja saattoi nuoren tutkijan ongelmiin. Turkin asevoimien kaapattua vallan maassa vuonna 1971 Beşikçi tuomittiin pitkään vankeuteen. Tämän jälkeen sosiologi on tasaisin väliajoin tuotu oikeuden eteen kriittisten kirjoitustensa johdosta. Yhteensä Beşikçi on viettänyt vankiloissa peräti 17 vuotta. Beşikçin asemasta kotimaassaan kertoo, että turkkilaisen sensuurin historiaa käsittelevä teos on omistanut kokonaisen kappaleen pelkästään hänen kirjojensa käsittelylle.
Muita Beşikçin tärkeitä töitä ovat hänen 1970-luvulla kirjoittamansa seitsenosainen sarja Turkin kemalistisen hallinnon suhteesta kurdivähemmistöön sekä vuonna 1991 alunperin ilmestynyt, englanniksi nimellä ”International Colony Kurdistan” julkaistu voimakas puheenvuoro kurdien itsemääräämisoikeuden puolesta.