Ehdota kansainvälistä taiteilija-aktivistivierasta kutsuttavaksi 2018 Sosiaalifoorumiin!

Sosiaalifoorumi pyytää ehdotuksia kansainvälisiksi vieraiksi ensi kevään Suomen sosiaalifoorumiin 21.-22.4.2018.

Osana Maailman sosiaalifoorumin perinnettä, Suomen sosiaalifoorumin tärkeä osa-alue on yhteistyö globaalin etelän kanssa. Rahoituksen salliessa SSF:iin on kutsuttu useita vieraita globaalista etelästä, mikä tarjoaa mahdollisuuden kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen ja yhteiseen oppimiseen. Vuonna 2018 Sosiaalifoorumiin halutaan kutsua kaksi kansainvälistä kulttuurivierasta, mitä varten olemme hakemassa rahoitusta.

Viime vuosina Sosiaalifoorumi on kiinnittänyt erityisesti huomiota kansalaisyhteiskunnan kapenevaan toimintatilaan niin maailmalla kuin Suomessakin. Demokratian ja ilmaisunvapauden kaventumiseen törmätään ensimmäisenä taiteellisessa ja kulttuurisessa ilmaisussa ja toiminnassa. Taiteessa myös näkyy hyvin herkästi yhteiskunnalliset muutokset ja ongelmat, joten haluamme korostaa taiteellista ja kulttuurista toimintaa myös Sosiaalifoorumissa. Niinpä haluamme kutsua kaksi yhteiskunnallisesti aktiivista taiteilijaa tai kulttuuritoimijaa globaalista etelästä Suomen sosiaalifoorumiin 21.-22.4.2018 Helsingin ruotsinkieliselle työväenopistolle Arbikselle.

Vieraiden avulla voimme avata keskusteluyhteyden eri maailmojen välille. Etsimme henkilöitä, jotka paitsi tekevät taidetta, myös työllään ottavat kantaa ja osallistuvat yhteiskunnallisiin kamppailuihin. Taide tuo globaalin etelän elämän ja ongelmat lähemmäs meitä, jolloin niihin on helpompi samaistua, mikä vahvistaa myös globaalia solidaarisuutta. Vieraiden avulla haluamme tehdä näkyväksi niitä yhteiskunnallisia ongelmia ja kamppailuja, joita taiteesta nousee, sekä kulttuurisen toiminnan ja vaikuttamisen moninaisuutta.

Olisiko yhdistyksellänne tai verkostollanne ehdottaa Suomen sosiaalifoorumiin sopivaa mielenkiintoista vierasta, joka haluaisi tulla kertomaan yhteiskunnallisista kamppailuista, joihin taiteensa kautta osallistuu tai joita taiteensa kautta kommentoi? Miten hän näkee itseään kiinnostavat tai lähellä olevat ilmiöt tai ongelmat, ja miten hän ottaa niihin kantaa työssään? Mitä hän haluaa työllään saavuttaa, mikä on hänen viestinsä? Millaista ohjelmaa järjestäisitte hänen kanssaan Sosiaalifoorumissa?

Suomen sosiaalifoorumiin osallistuvat järjestöt voivat ehdottaa vieraita seuraavilla ehdoilla:
1) vieras tulee Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolelta;
2) vieras on taiteilija ja kansalaisaktivisti, joka työllään ja toiminnallaan edistää rauhaa, ihmisoikeuksia, kulttuurien välistä vuoropuhelua tai osallisuutta kulttuuriin, vastustaa rasismia, toimii ympäristön ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta, puolustaa kulttuurivähemmistöjä tai paikallista elämäntapaa, ja/tai etsii vaihtoehtoja vallitsevalle kehitysparadigmalle. Vieraan toiminta istuu Sosiaalifoorumin moton “Toisenlainen maailma on mahdollinen” alle.
3) ehdottajajärjestö sitoutuu järjestämään vieraan kanssa ohjelmaa Suomen sosiaalifoorumissa sekä mahdollisuuksiensa mukaan myös ennen ja/tai jälkeen Sosiaalifoorumin.

Tavoitteena on kutsua yksi läheltä, esimerkiksi Lähi-idästä, ja toinen kaukaa, kuten Latinalaisesta Amerikasta. Tässä huomioidaan myös arvioitujen matkakustannusten yhteissumma.

Vierailun käytännönjärjestelyt ja ohjelmasuunnittelu tehdään yhdessä ehdottajajärjestöjen kanssa niin, että ehdottajajärjestö ottaa ohjelmassa vetovastuuta. Suomen sosiaalifoorumissa vieraiden toivotaan osallistuvan ainakin avajaistilaisuuteen ja joihinkin foorumin osatapahtumiin, jotka voivat olla esimerkiksi keskusteluita, työpajoja, performansseja ja/tai näyttelyitä. Toivomme myös, että vieras ottaisi osaa sosiaalifoorumin iltabileisiin joko vieraanvaraisuudesta nauttien tai esiintymällä. Lisäksi on hyvin toivottavaa, että ehdottajajärjestö pystyy järjestämään vieraan kanssa myös muuta ohjelmaa hänen Suomessa olonsa aikana. Sosiaalifoorumi koordinoi järjestelyjä sekä tiedottaa laajasti vierailusta. Sosiaalifoorumi kattaa matkakustannukset ja viisumit, sekä kolmen päivän päivärahat ja kolmen yön majoituksen. Ehdottajajärjestö vastaa vierailun muista kuluista.

Ehdotukset pyydetään tammikuun 2018 loppuun mennessä, jonka jälkeen Sosiaalifoorumin yleiskokous tekee päätöksen kutsuttavista vieraista ehdotusten perusteella. Sosiaalifoorumin tuki vieraiden matkakustannuksissa on riippuvainen SSF:n saamista avustuksista. Jos avustusta ei saada, Sosiaalifoorumi varautuu kutsumaan yhden vieraan.

Lähetä ehdotus vieraasta ja hänen kanssaan mahdollisesti järjestettävästä ohjelmasta perusteluineen osoitteeseen sosiaalifoorumi at riseup.net

Lisätietoja SSF2018-valmistelutiimiltä:
liisa.uimonen at maanystavat.fi
heikki.ketoharju at iki.fi
tytti.lallo at helsinki.fi

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *