Vapaaehtoisen tunnelmia Sosiaalifoorumissa

Aamu valkeni kolean sumuisena noustessani huonosti nukutun yön jälkeen sängystä. Sama koleus tuntui jatkuvan ihmisten katseissa ja olemuksessa matkalla metrolle. Tosin saattoihan olla, että sekoitin ulkoisen ja sisäisen todellisuuteni toisiinsa. Olin nimittäin matkalla Sosiaalifoorumiin – vapaaehtoisena! Minua nolotti ja pelotti. Olenhan keski-ikäinen täti-ihminen, joka oli menossa elämänsä ensimmäistä kertaa kansalaistoiminnan sydämeen nuorten joukkoon toimijaksi. Pelkäsin nolaavani itseni nuorten ja paikalle saapuvien ihmisten silmissä. Enkö opi, että olen jo melko vanha? Sitä paitsi olin lupautunut tehtävään, joka myös arvelutti minua: selviäisinkö?

Arbiksella minua odottivat hymyilevät kasvot. Niiden ilme ei värähtänyt milliäkään tädin ilmoittautuessa vapaaehtoiseksi nuorten lukuisaan joukkoon. Minut vietiin huoneeseen, jossa sain virvokkeita ja ohjeita tarpeeni mukaan. Löysin helposti toimipisteeni ja ihmisiä alkoi saapua paikalle vähän ajan kuluttua. Heistä kaikista välittyi myönteinen, rauhallinen ja vilpitön uteliaisuus ja kiinnostus tilaisuutta ja tapahtumaa kohtaan. Pääsali täyttyi melkein kokonaan jo avajaistilaisuuteen. Seuraavassa ”Kuinka pelastautua kapitalismilta” – tilaisuudessa kärkyttiin vapaita tuolipaikkoja. Salista saattoi bongata monet pitkän linjan valtakunnalliset vaikuttajakasvot. Minua ilahdutti, miten hienoa on olla tapahtumassa, johon täysin erilaisista lähtökohdista ja poliittisesti erilaisin taustoin saapuu ihmisiä kuuntelemaan ja keskustelemaan. Poissa, jossain hämärässä kaukaisuudessa, olivat somen ja verkon jankkaavat, ikuista totuutta ja oikeassa olemisen pakkoa edustavat inttämiset.

Kamerani kliksahteli kuvatessani. Mutta kukaan ei närkästynyt. Kuvasin sivuilta ja pikku hiljaa huomattuani ihmisten hyvän hengen uskaltauduin kuvaamaan esiintyjiä hiukan lähempääkin. Seminaarien tauoilla kiertelin tapahtuman osallistujien keskuudessa. Kaikki, joilta kysyin, antoivat luvan ottaa itsestään valokuvia. Suurin osa heistä oli jopa hyvin innokas saamaan itsestään kera tärkeän asiansa muiston arkistoihin tai someen. Mutta kaunein hymy oli vammaisten huutolaisasemaa käsittelevän seminaarin järjestäjänaisella. Ilmeisesti asialleen omistautuminen voi luoda todella paljon valoa ihmisen elämään rajoitteista huolimatta.

Kuvatessa ihmisiä heitä kohtaa ihan eri tavoin kuin vain jutellessa. Samalla sain kuitenkin arvokasta tietoa eri järjestöjen toiminnasta sekä ihmisten kokemuksista ulkomailla ja Suomessa. Minuun tekivät suuren vaikutuksen kaikkien kohtaamieni ihmisten myönteisyys, rauhallisuus ja toiveikkuus. Yhtään kärttyisää ja kielteistä ihmistä en kohdannut koko kahdeksan tunnin aikana, jonka Arbiksella vietin. En tiedä, kuinka hyvin selvisin tehtävässäni. Mutta en voinut lakata hymyilemästä siitä ilosta, jota päivän aikana koin: ilosta ihmisenä olemisesta toisten ihmisten keskellä; sen asian tunnustamisesta, että ihmisyyteen kuuluu myös välittäminen ja idealismikin.

Ilta-aurinko paistoi kirkkaana poistuessani vihdoin kauniisiin Etu-Töölön maisemiin. Olin ylittänyt itseni, oppinut luottamisesta ja arvostuksesta, saanut uutta tietoa ja tavannut upeita ihmisiä. Kuitenkin olin sama täti-ihminen kuin aamulla: en ollut nuortunut. Sen sijaan sieluni kellarikomeroon lukkiutunut nuoruuden idealismi oli noussut paloportaita pitkin taloni ytimeen, joka oli jälleen hitusen kokonaisempi. Päällimmäiseksi mieleeni jäivät lauseet ”Aina on olemassa vaihtoehtoja” arvostettujen vaikuttajien lausumana sekä ”Eikös elämässä ole kyse juuri selviytymisestä” pitkän linjan kansalaisaktivistin suusta.

Nimim. Ensikertalainen

Share

Tili- ja vastuujärjestöksi Sosiaalifoorumille 2019-20?

Suomen sosiaalifoorumi etsii jälleen uutta tili- ja vastuujärjestöä!

Sosiaalifoorumi ei ole itsenäinen organisaatio, vaan erilaisten kansalaisliikkeiden yhteistyön tulos. Se toimii alustana ja avoimena tilana, jonne tasa-arvoisen ja demokraattisen yhteiskunnan kannattajat voivat tuoda näkemyksiään laajempaan keskusteluun. Erilaisten mielipiteiden ja taustaryhmien kirjo on laaja. Suomen sosiaalifoorumi noudattaa Maailman sosiaalifoorumin periaatteita.

Suomen sosiaalifoorumilla on 1-2 vuoden välein vaihtuva vastuujärjestäjä, ns. tilijärjestö. Sen vastuista voidaan sopia erikseen, mutta tilijärjestö vastaa vähintään rahaliikenteestä, toimii palkattavien työntekijöiden työnantajana, esimiehenä ja vastaa työnantajavelvoitteista sekä mahdollisiin rahoitushakuihin liittyvästä hankebyrokratiasta. Lisäksi se voi halutessaan ottaa vastuukseen prosessin valmistelujen käynnistämisen ja organisoinnin (edellisen vuoden syksyllä), yleiskokousten ja järjestelytoimikunnan koolle kutsumisen, budjettiseurannan ja tapahtuman kokonaiskoordinaation.

Tilijärjestön rooli on siis tapahtuman infran suhteen merkittävä, sisältöjä tekevät ennen kaikkea kansalaisjärjestöt ja liikkeet yhteistyössä keskenään.

Vuosina 2017-18 Sosiaalifoorumin tilijärjestönä on toiminut Sivistysliitto Kansalaisfoorumi ry. Käytännön valmisteluista, suunnittelun ja järjestelyn koordinaatiosta on vastannut joukko vapaaehtoisaktiiveja.

Lisätietoja:

Ohjausryhmän 2018 puheenjohtaja, Heikki Ketoharju, heikki.ketoharju at iki.fi

Share

Sosiaalifoorumi tarjoaa vaihtoehtoisen aktiivimallin: se on kansalaistoiminta!

Tiedote 9.4.2018

Suomen sosiaalifoorumi -tapahtuman (21.-22.4.) ohjelma on julkaistu ja mukana on lähes sata kansalaisjärjestöä, -liikettä ja muuta toimijaa. Moniäänisessä ohjelmassa puhuttavat muun muassa fasismin ja rasismin nousu ja niiden vastainen toiminta, kapitalismin kritiikki ja vaihtoehdot, ympäristöahdistus, sosiaaliturvan ja eriarvoistumisen haasteet sekä kapeneva demokratia ja toimintatila. Tänä vuonna Sosiaalifoorumi palaa perinteiseen sijaintiinsa Töölöön Helsingin ruotsinkieliselle työväenopisto Arbikselle kahden ympäri kaupunkia hajautetun tapahtuman jälkeen.

Viikonlopun ohjelmatarjonta on jaettu viiteen toisiaan täydentävään teemaan: Katoava vapaus eli kuinka demokratia vallataan takaisin?, Systeemikriisi!, Kahden kerroksen väkeä, Erilaisen pelosta luottamuksen ja rauhan rakentamiseen sekä Epäreilu peli vai sosiaalinen hyvinvointi?

Tämän vuoden tapahtumissa näkyvät vahvasti toivo ja toimijuus: vahvistamalla mahdollisia tulevaisuuskuvia saamme motivaatiota toimia ja vaikuttaa yhteiskuntaan. Tulevaisuus ei vain tapahdu. Tähän kannustaa myös Sosiaalifoorumin hashtag #aktivoidu.

Systeemikriisi-teemassa käännetään katse järjestelmätasolle ja tutkitaan vaihtoehtoisia yhteiskunta- ja talousjärjestelmiä. Toisaalta esimerkiksi ilmastonmuutoksena ilmenevää kriisiä tarkastellaan myös ruohonjuuritason uudesta järjestäytymisestä ja kestävistä elämäntavoista käsin. Erilaisen pelkoon etsitään vastauksia yhteistyöstä antirasistisessa toiminnassa ja tarkastelemalla äärioikeiston muuttuneita muotoja, unohtamatta militarisoitumista ja ydinaseita vastustavaa rauhanliikettä. Kahden kerroksen väkeä -teemassa tutustutaan solidaarisiin talousjärjestelmiin, joiden asiantuntijoita saapuu monista eri maista. Lisäksi teemassa käsitellään työllisyyttä moninaisista näkökulmista kehittyvien maiden työoloista tekoälyyn sekä maahanmuuttajien työllistymisvaikeuksiin ja kahden kulttuurin keskellä elävien ihmisten arkeen. Demokratian tilaa tarkastellaan erityisesti median, sosiaalisen median ja toimittajan roolin kautta. Osallistavaa demokratiaa ja toimintamuotoja etsitään esimerkiksi paikallisvaluutoista ja sorrettujen pedagogiikasta. Toisaalta arvioidaan kriittisesti myös Sosiaalifoorumi-liikkeen demokraattisuutta ja tulevaisuutta. Epäreilu peli on osattomuuden kokemuksia, toimeentulon ongelmia, sote-sotkua ja eriarvoistavaa sosiaalipolitiikkaa, ja teemassa pohditaan muun muassa tulevaisuuden sosiaali- ja perusturvaa sekä yksilön asemaa eriarvoistuvassa maailmassa.

Sosiaalifoorumiin saapuu tänä vuonna myös useita kansainvälisiä vieraita! Esimerkiksi Mohamed Sulaiman Labat on aktivisti-taiteilija Länsi-Saharan pakolaisleiriltä sekä MOTIF Art Studio & Workshopin perustaja. Intialainen dokumenttielokuvaohjaaja Rahul Jain on puolestaan tehnyt kansainvälisesti palkitun elokuvan Machines. Lisäksi mukana ovat muun muassa kansainvälisesti tunnettu yhteiskuntatieteilijä Marcello Musto ja Mississippiin perustetun Cooperation Jacksonin yhteisökoordinaattori brandon king.

Katso koko ohjelma: https://sosiaalifoorumi.fi/ohjelma-2018/

 

Lisätietoja:
Tapahtumakoordinaattori
Liisa Uimonen
050 5118 041
liisa.uimonen@kansalaisfoorumi.fi

Mikä Sosiaalifoorumi?

Sosiaalifoorumi kokoaa yhteen erilaiset yhteiskunnalliset liikkeet ja verkostot ja herättää keskustelua ajankohtaisista globaaleista sekä paikallisista yhteiskunnallisista aiheista. Suomen sosiaalifoorumi on osa maailmanlaajuista Sosiaalifoorumi -liikettä ja noudattaa Maailman sosiaalifoorumin periaatteita. Viikonlopun ohjelma koostuu seminaareista, työpajoista, elokuvanäytöksistä ja peleistä. Tapahtuma järjestetään suurelta osin vapaaehtoisvoimin. Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Lisätietoja Suomen sosiaalifoorumista:
www.sosiaalifoorumi.fi
www.facebook.com/sosiaalifoorumi
Twitter: @Sosiaalifoorum1
Instagram: @sosiaalifoorumi

Kansalaistoiminta ratkaisee!
#aktivoidu #ssf2018 #sosiaalifoorumi
Toisenlainen maailma on mahdollinen!

Share

Yleiskokous 9.4.2018

Tervetuloa Suomen sosiaalifoorumin yleiskokoukseen maanantaina 9.4. klo 17.30!

Kokouspaikka: Kansalaisfoorumin järjestötila, Käenkuja 1B (2. krs), Helsinki.
Soita ovisummerista Kansalaisfoorumin ovikelloa ja odota ohjeita.

Suomen sosiaalifoorumia suunnitellaan ja siihen liittyvät päätökset tehdään yleiskokouksissa, jotka ovat avoimia kaikille foorumista ja sen suunnittelusta kiinnostuneille. Kokous on viimeinen ennen Suomen sosiaalifoorumia, joka on 21.-22.4.

Asialista:

1. julisteet ja flaikut jaossa
2. viestintäkoordinaattorin rekry
3. toimintabudjetti
4. ohjelmakatsaus
5. päätösseminaari
6. palautteen keruu
7. Osatapahtumien kieli ja tulkkauskäytönnöt
8. tili- ja vastuujärjestön haku ensi vuodelle
9. Muut esille tulevat asiat

Yleiskokous facebookissa: https://www.facebook.com/events/155566691803451/

Myös etäosallistuminen on mahdollista, kunhan siitä sovitaan hyvissä ajoin etukäteen. Ilmoita kiinnostuksestasi lähettämällä viesti Sosiaalifoorumin Facebook-sivun kautta tai sähköpostitse: sosiaalifoorumi@riseup.net

Tili- ja vastuujärjestön tehtävästä:
Sosiaalifoorumi ei ole itsenäinen organisaatio, vaan erilaisten kansalaisliikkeiden yhteistyön tulos. Se toimii alustana ja avoimena tilana, jonne tasa-arvoisen ja demokraattisen yhteiskunnan kannattajat voivat tuoda näkemyksiään laajempaan keskusteluun. Erilaisten mielipiteiden ja taustaryhmien kirjo on laaja. Suomen sosiaalifoorumi noudattaa Maailman sosiaalifoorumin periaatteita.

Suomen sosiaalifoorumilla on 1-2 vuoden välein vaihtuva vastuujärjestäjä, ns. tilijärjestö. Se vastaa prosessin valmistelujen käynnistämisestä ja organisoinnista (edellisen vuoden syksyllä), kutsuu yleiskokoukset ja järjestelytoimikunnan koolle, vastaa budjettiseurannasta ja rahaliikenteestä, toimii palkattavien työntekijöiden työnantajana, esimiehenä ja vastaa työnantajavelvoitteista, tapahtuman kokonaiskoordinaatiosta sekä hankeraportoinnista. Tilijärjestön rooli on siis tapahtuman infran suhteen merkittävä, sisältöjä tekevät ennen kaikkea kansalaisjärjestöt ja liikkeet yhteistyössä keskenään.

Vuosina 2017-18 Sosiaalifoorumin tilijärjestönä on toiminut Sivistysliitto Kansalaisfoorumi ry. Käytännön valmisteluista, suunnitteluista ja järjestelyistä on vastannut joukko vapaaehtoisaktiiveja.

Share

Vapaaehtoiseksi

Tule vapaaehtoiseksi Suomen sosiaalifoorumiin 21.-22..4.!

Haluatko olla mukana toteuttamassa yhteisponnistusta, joka tarjoaa tilan kriittisille ruohonjuuritason äänille ja eri yhteiskunnallisten liikkeiden kohtaamiselle? Suomen sosiaalifoorumi järjestetään tänä vuonna Helsingissä ruotsinkielisellä työväenopisto Arbiksella 21.-22.4. Tervetuloa mukaan!  

Vapaaehtoisena Sosiaalifoorumiin osallistuminen on oivallinen tapa saada työkokemusta tapahtuman järjestämisestä sekä luoda kontakteja kansalaisyhteiskunnan toimijoihin. Vapaaehtoisia tarvitaan muun muassa seminaariavustajiksi, tilojen järjestelyyn, viestinnän tehtäviin, valokuvaamaan ja videoimaan. Vapaaehtoisille tarjotaan tapahtuman aikana ruoka ja osallistumisesta on mahdollisuus saada työtodistus. Lisäksi tapahtuman jälkeen järjestetään vapaaehtoisille karonkka perjantaina 27.4.

Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi 4.4. mennessä alla olevalla lomakkeella! 

Vapaaehtoisille järjestetään perehdytystilaisuus 11.4. klo 17.30. Varaa aika kalenteristasi!

Tervetuloa mukaan!

Share

Viestintäkoordinaattoriksi

Viestintäkoordinaattori Suomen sosiaalifoorumiin

Haemme osa-aikaista viestintäkoordinaattoria ajalle 3.4.-24.4.2018. Tarjoamamme työ toteutuu ja paikka täytetään, mikäli saamme siihen tarvittavan rahoituksen. Tieto varmistetaan 26.3.2018 mennessä.

Suomen sosiaalifoorumi on osa maailmanlaajuista sosiaalifoorumi-liikettä. Sosiaalifoorumin pyrkimys on rakentaa yhteinen tila, jossa erilaiset kansalaisjärjestöt ja muut sosiaaliset liikkeet kohtaavat.

Sosiaalifoorumin viestintäkoordinaattorina vastaat 21.-22.4.2018 ruotsinkielisellä työväenopistolla Arbiksella järjestettävän Sosiaalifoorumi-tapahtuman viestinnän toteuttamisesta, mihin kuuluu mm. sisällöntuotanto verkkoon ja sosiaaliseen mediaan ennen tapahtumaa ja sen aikana, tapahtumamarkkinointi ja mediayhteistyö. Työsi tukena on aiemmin laadittu viestintä- ja markkinointisuunnitelma, mutta sinulla on halutessasi mahdollisuus toteuttaa luovia Sosiaalifoorumille sopivia ideoita myös matkan varrella. Lisäksi osallistat vapaaehtoisia tapahtuman viestintään ja markkinointiin sekä seuraat ja arvioit tapahtuman etenemistä ja onnistumista vastuualueesi osalta.

Haluaisimme löytää tehtävään globaaleista teemoista innostuneen henkilön, jolla on aiempaa kokemusta viestinnän tehtävistä, hyvä ymmärrys sosiaalisen median kanavista sekä sujuva suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Arvostamme erityisesti tapahtumaviestinnän ja -markkinoinnin osaamista. Toivomme, että olet aktiivinen, idearikas ja yhteistyötaitoinen tekijä. Arvostamme kykyä ratkoa ongelmia kiireenkin keskellä sekä erityisesti tapahtuman aikana kykyä viestiä monipuolisesti ja kekseliäästi. Sosiaalifoorumi-liikkeen tuntemus, valmiit verkostot media-alalla ja kokemus vapaaehtoistyön koordinoinnista ovat plussaa, mutta nämä eivät ole tehtävässä suoriutumisen kannalta välttämättömiä.

Entä mitä me tarjoamme? Innostavan yhteisön ja mahdollisuuden tehdä merkityksellistä työtä paremman maailman puolesta. Tehtävässä pääset aitiopaikalle tutustumaan järjestökentän eri toimijoihin. Vaikka työ on itsenäistä viestinnän toteuttamista, sinun ei tarvitse tehdä sitä yksin:
työpariksesi saat Sosiaalifoorumin läpikotaisin tuntevan tapahtumakoordinaattorin ja työssä teitä molempia tukee motivoitunut vapaaehtoisista koostuva ohjausryhmä. Työnantajana toimii Suomen sosiaalifoorumin tili- ja vastuujärjestö Kansalaisfoorumi.

Työstä maksettava palkka on yhteensä 1812 euroa (16,25 € /h + lomarahat), ja työ alkaa viimeistään 3.4.2018. Työaika on yhteensä 100 tuntia, ja sen jakautumisesta työsuhteen ajalle sovitaan tehtävään valitun henkilön kanssa.
Tehtävät sijoittuvat Helsinkiin. Kansalaisfoorumi tarjoaa työvälineet ja työtilan, mutta myös etätyö onnistuu.

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Tytti Lallo, Suomen sosiaalifoorumin 2018 ohjausryhmän jäsen. Tiedustelut sähköpostitse tytti.lallo@helsinki.fi

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV osoitteeseen: tytti.lallo@helsinki.fi. Otsikoi sähköposti ”Hakemus, SSF viestintäkoordinaattori”. Laita hakemuksesi viimeistään 21.3.2018 klo 16.00 mennessä; paikka kuitenkin täytetään heti sopivan tekijän löydyttyä!

Share

SSF yleiskokous 12.2.18 klo 17.30

Tervetuloa Sosiaalifoorumin yleiskokoukseen maanantaina 12.2.2018 klo 17.30!
Kokoustamme Seurakuntien talolla, osoitteessa Kolmas linja 22 B, toisen kerroksen kokoushuoneessa Sonck.

Suomen sosiaalifoorumia suunnitellaan ja siihen liittyvät päätökset tehdään yleiskokouksissa, jotka ovat avoimia kaikille foorumista ja sen suunnittelusta kiinnostuneille.

Myös etäosallistuminen on mahdollista, kunhan siitä sovitaan hyvissä ajoin etukäteen.

Alustava asialista:

  1. Ilmoittautuminen on käynnissä 16.3. asti
  2. Kansalaisfoorumin tarjoama fasilitointikoulutus 15.2.
  3. Talousarvio ja varainhankinta
  4. Työntekijöiden rekrytoiminen
  5. Kansainvälisten vieraiden valinta tulleiden ehdotusten perusteella

Menettelytapaohjeet ja ilmoittautuminen kotisivuilla:
https://sosiaalifoorumi.fi/jarjesta-seminaari/

Katso lisää ja ilmoittaudu fasilitointikoulutukseen 14.2. mennessä:
https://sosiaalifoorumi.fi/jarjesta-seminaari/fasilitointikoulutus-osatapahtumajarjestajille-2018/ 

Yleiskokous facebookissa: https://www.facebook.com/events/184132005679526/

Share

Sosiaalifoorumin yleiskokous 15.1.2018 klo 17.30

Tervetuloa Suomen sosiaalifoorumin yleiskokoukseen maanantaina 15.1.2018 klo 17.30!
Kokoustamme Helsingissä Seurakuntien talolla, osoitteessa Kolmas linja 22, 2. kerros, kokoushuone Sonck.

Kokous polkaisee kunnolla käyntiin Sosiaalifoorumin käytännön järjestelyt, joten nyt on erittäin hyvä hetki lähteä mukaan tekemään tapahtumaa!

Alustava asialista:
1. Uudet nettisivut
2. Alateemat eli teematalot
3. Ilmoittautumisen avaaminen
4. Ohjausryhmän muodostaminen
5. Varainhankinta
6. Työntekijöiden rekry
7. Kevään yleiskokousajat

Suomen sosiaalifoorumia suunnitellaan ja siihen liittyvät päätökset tehdään yleiskokouksissa, jotka ovat avoimia kaikille foorumista ja sen suunnittelusta kiinnostuneille.

Myös etäosallistuminen on mahdollista, kunhan siitä sovitaan hyvissä ajoin etukäteen (ks. tiedote).

Katso joulukuun tiedote järjestöille.

Yleiskokous facebookissa: https://www.facebook.com/events/516889442025259/

Share

Suomen sosiaalifoorumin ilmoittautuminen aukeaa tammikuussa!

Syksy on ollut jo vilkasta Suomen sosiaalifoorumin 2018 valmistelujen aikaa. Arbikselle palaavan Sosiaalifoorumin osatapahtumien ilmoittautuminen avataan tammikuun aikana, kun uudet kotisivut on saatu käyttöön. Järjestöt, verkostot ja ryhmät voivat jo alkaa suunnitella, millaista ohjelmaa haluavat ensi keväänä järjestää Sosiaalifoorumissa 21.-22.4.2018.

Syksyn aikana yleiskokoukset ja valmistelutiimi ovat muotoilleet seuraavat alateemat tapahtumalle. Alateemoja hiotaan edelleen, ja niistä on keskusteltu syksyn mittaan Sosiaalifoorumin yleiskokouksissa.

1. Katoava vapaus: Demokratia, ilmaisunvapaus, tasa-arvo
2. Systeemikriisi: Globalisaatio, ympäristö, tulevaisuus
3. Pienenevät piirit: Talous, työ, toimeentulo
4. Erilaisen pelko: Pakolaisuus, rauha ja rasismi
5. Epäreilu peli: Sosiaalinen hyvinvointi ja yhdenvertaisuus

Osatapahtumat ilmoitetaan aina alateemaan. Näin foorumin ohjelma jakautuu useammaksi kokonaisuudeksi.

Koulutusta osallistaviin menetelmiin

Toivomme erityisesti luonteeltaan keskustelevia ja osallistavia osatapahtumia perinteisten paneelikeskustelujen lisäksi. Sopisiko omaan aiheeseenne käsittelytavaksi vaikkapa työpaja, piirikeskustelu tai tulevaisuusdialogi? Tili- ja vastuujärjestömme Kansalaisfoorumi on luvannut järjestää osallistavien menetelmien koulutusta alkuvuodesta, kun ilmoittautuminen on auennut. Tämä tilaisuus kannattaa ehdottomasti hyödyntää osatapahtuman ideoimisen tukena.

Teemakoordinaattoreita haetaan

Jokaisella alateemalla on 1-2 teemakoordinaattoria, jotka toimivat linkkeinä Sosiaalifoorumin ja osatapahtumajärjestäjien välillä ja huolehtivat alateemansa ohjelmakokonaisuuden koordinoinnista. Teemakoordinaattorit ovat osana ohjausryhmää, joka muodostetaan vuoden alkupuolella. Pyydämmekin ilmoittautumisia vapaaehtoisiksi teemakoordinaattoreiksi, jotta saamme varmistettua kaikille hyvän ja onnistuneen tapahtuman.

Kansainvälisiä vieraita haetaan

Tammikuun loppuun asti voi myös tehdä ehdotuksia kansainvälisistä vieraista kutsuttaviksi Sosiaalifoorumiin. SSF voi osallistua 1-2 vieraan kustannuksiin, mutta tuki on riippuvainen foorumin saaman rahoituksen määrästä. Katso lisää kotisivuilta: http://www.sosiaalifoorumi.fi/2017/ehdota-kansainvalista-taiteilija-aktivistivierasta-kutsuttavaksi-2018-sosiaalifoorumiin/

Myös ensi keväänä Sosiaalifoorumi järjestetään ilman ulkoasiainministeriön avustusta.

Seuraava yleiskokous on maanantaina 15.1.2018 klo 17.30 Helsingissä, tarkempi paikka ilmoitetaan myöhemmin. Myös etäosallistuminen on mahdollista, kunhan siitä sovitaan hyvissä ajoin etukäteen. Katso lisää: https://www.facebook.com/events/516889442025259/

Lisätietoja valmistelutiimiltä:
heikki.ketoharju at iki.fi
tytti.lallo at helsinki.fi
liisa.uimonen at maanystavat.fi

Pysy ajan tasalla Sosiaalifoorumista!

Jos et ole vielä liittynyt uudelle sähköpostilistalle, tee se nyt lähettämällä tyhjä viesti osoitteeseen
sosiaalifoorumi-subscribe at lists.riseup.net
ja vahvistamalla liittyminen vastausviestin ohjeiden mukaan.

Seuraa meitä myös somessa:
https://www.facebook.com/sosiaalifoorumi/
https://twitter.com/sosiaalifoorum1
https://www.instagram.com/sosiaalifoorumi/

Share

Ehdota kansainvälistä taiteilija-aktivistivierasta kutsuttavaksi 2018 Sosiaalifoorumiin!

Sosiaalifoorumi pyytää ehdotuksia kansainvälisiksi vieraiksi ensi kevään Suomen sosiaalifoorumiin 21.-22.4.2018.

Osana Maailman sosiaalifoorumin perinnettä, Suomen sosiaalifoorumin tärkeä osa-alue on yhteistyö globaalin etelän kanssa. Rahoituksen salliessa SSF:iin on kutsuttu useita vieraita globaalista etelästä, mikä tarjoaa mahdollisuuden kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen ja yhteiseen oppimiseen. Vuonna 2018 Sosiaalifoorumiin halutaan kutsua kaksi kansainvälistä kulttuurivierasta, mitä varten olemme hakemassa rahoitusta.

Viime vuosina Sosiaalifoorumi on kiinnittänyt erityisesti huomiota kansalaisyhteiskunnan kapenevaan toimintatilaan niin maailmalla kuin Suomessakin. Demokratian ja ilmaisunvapauden kaventumiseen törmätään ensimmäisenä taiteellisessa ja kulttuurisessa ilmaisussa ja toiminnassa. Taiteessa myös näkyy hyvin herkästi yhteiskunnalliset muutokset ja ongelmat, joten haluamme korostaa taiteellista ja kulttuurista toimintaa myös Sosiaalifoorumissa. Niinpä haluamme kutsua kaksi yhteiskunnallisesti aktiivista taiteilijaa tai kulttuuritoimijaa globaalista etelästä Suomen sosiaalifoorumiin 21.-22.4.2018 Helsingin ruotsinkieliselle työväenopistolle Arbikselle.

Vieraiden avulla voimme avata keskusteluyhteyden eri maailmojen välille. Etsimme henkilöitä, jotka paitsi tekevät taidetta, myös työllään ottavat kantaa ja osallistuvat yhteiskunnallisiin kamppailuihin. Taide tuo globaalin etelän elämän ja ongelmat lähemmäs meitä, jolloin niihin on helpompi samaistua, mikä vahvistaa myös globaalia solidaarisuutta. Vieraiden avulla haluamme tehdä näkyväksi niitä yhteiskunnallisia ongelmia ja kamppailuja, joita taiteesta nousee, sekä kulttuurisen toiminnan ja vaikuttamisen moninaisuutta.

Olisiko yhdistyksellänne tai verkostollanne ehdottaa Suomen sosiaalifoorumiin sopivaa mielenkiintoista vierasta, joka haluaisi tulla kertomaan yhteiskunnallisista kamppailuista, joihin taiteensa kautta osallistuu tai joita taiteensa kautta kommentoi? Miten hän näkee itseään kiinnostavat tai lähellä olevat ilmiöt tai ongelmat, ja miten hän ottaa niihin kantaa työssään? Mitä hän haluaa työllään saavuttaa, mikä on hänen viestinsä? Millaista ohjelmaa järjestäisitte hänen kanssaan Sosiaalifoorumissa?

Suomen sosiaalifoorumiin osallistuvat järjestöt voivat ehdottaa vieraita seuraavilla ehdoilla:
1) vieras tulee Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolelta;
2) vieras on taiteilija ja kansalaisaktivisti, joka työllään ja toiminnallaan edistää rauhaa, ihmisoikeuksia, kulttuurien välistä vuoropuhelua tai osallisuutta kulttuuriin, vastustaa rasismia, toimii ympäristön ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta, puolustaa kulttuurivähemmistöjä tai paikallista elämäntapaa, ja/tai etsii vaihtoehtoja vallitsevalle kehitysparadigmalle. Vieraan toiminta istuu Sosiaalifoorumin moton “Toisenlainen maailma on mahdollinen” alle.
3) ehdottajajärjestö sitoutuu järjestämään vieraan kanssa ohjelmaa Suomen sosiaalifoorumissa sekä mahdollisuuksiensa mukaan myös ennen ja/tai jälkeen Sosiaalifoorumin.

Tavoitteena on kutsua yksi läheltä, esimerkiksi Lähi-idästä, ja toinen kaukaa, kuten Latinalaisesta Amerikasta. Tässä huomioidaan myös arvioitujen matkakustannusten yhteissumma.

Vierailun käytännönjärjestelyt ja ohjelmasuunnittelu tehdään yhdessä ehdottajajärjestöjen kanssa niin, että ehdottajajärjestö ottaa ohjelmassa vetovastuuta. Suomen sosiaalifoorumissa vieraiden toivotaan osallistuvan ainakin avajaistilaisuuteen ja joihinkin foorumin osatapahtumiin, jotka voivat olla esimerkiksi keskusteluita, työpajoja, performansseja ja/tai näyttelyitä. Toivomme myös, että vieras ottaisi osaa sosiaalifoorumin iltabileisiin joko vieraanvaraisuudesta nauttien tai esiintymällä. Lisäksi on hyvin toivottavaa, että ehdottajajärjestö pystyy järjestämään vieraan kanssa myös muuta ohjelmaa hänen Suomessa olonsa aikana. Sosiaalifoorumi koordinoi järjestelyjä sekä tiedottaa laajasti vierailusta. Sosiaalifoorumi kattaa matkakustannukset ja viisumit, sekä kolmen päivän päivärahat ja kolmen yön majoituksen. Ehdottajajärjestö vastaa vierailun muista kuluista.

Ehdotukset pyydetään tammikuun 2018 loppuun mennessä, jonka jälkeen Sosiaalifoorumin yleiskokous tekee päätöksen kutsuttavista vieraista ehdotusten perusteella. Sosiaalifoorumin tuki vieraiden matkakustannuksissa on riippuvainen SSF:n saamista avustuksista. Jos avustusta ei saada, Sosiaalifoorumi varautuu kutsumaan yhden vieraan.

Lähetä ehdotus vieraasta ja hänen kanssaan mahdollisesti järjestettävästä ohjelmasta perusteluineen osoitteeseen sosiaalifoorumi at riseup.net

Lisätietoja SSF2018-valmistelutiimiltä:
liisa.uimonen at maanystavat.fi
heikki.ketoharju at iki.fi
tytti.lallo at helsinki.fi

Share
1 2