Sosiaalifoorumi kutsuu toimintaan nyt verkossa

Järjestyksessään 19. Suomen sosiaalifoorumi järjestetään elokuun viimeisenä viikonloppuna verkossa. Tapahtuman teemana on Nyt on toiminnan aika.

”Suomalaisen kansalaisyhteiskunnan vuotuinen merkkitapahtuma toteutetaan
tänäkin vuonna, vaikka pandemia aiheuttikin omat hankaluutensa”, kertoo tapahtumakoordinaattori Taina Petrell. ”Kansalaistoimijat järjestävät nyt omat tapahtumansa verkossa, ja alustoina käytetään isojen toimijoiden tuotteiden lisäksi muun muassa avoimen lähdekoodin ohjelmistoa Jitsiä.”

Viikonlopun aikana järjestetään yli kaksikymmentä toinen toistaan kiinnostavampaa tilaisuutta, joita kaikkia voi seurata vapaasti ja maksutta. Keskustelujen teemoina ovat muun muassa kestävä talous, ekologisen kriisin ratkaisu sekä puolustuspolitiikka. Ohjelmaan voi tutustua täällä. 

Suomen sosiaalifoorumi ei ole itsenäinen organisaatio, vaan lukuisten kansalaisyhteiskunnan toimijoiden yhteistyön tulos. Se on myös osa kansainvälistä sosiaalifoorumien verkostoa. ”Tapahtuman siirtäminen verkkoon on tuonut paljon uusia haasteita, mutta ilahduttavan moni keväällä ilmoittautuneista on lähtenyt nytkin mukaan”, Petrell toteaa.

 

Suomen sosiaalifoorumi 28.-30.8.2020

Lisätietoja: Taina Petrell, tainapetrell (at) gmail.com, 050 412 0393

Elina Vainikainen, elina.vainikainen (at) gmail.com, 0400 520 039

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *