Yhteisöt aikaa vaihtamassa
Su 26.4. klo 13-15 luokka 12
Työryhmässä paneudutaan käytännön esimerkkien valossa siihen, miten erilaiset yhteisöt ja järjestöt voivat hyödyntää aikapankkiperiaatetta toiminnassaan ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnin vahvistamiseksi esimerkiksi mielenterveystyön ja kulttuurin saralla. Luvassa muun muassa käytännön esimerkkejä, uusien ideoiden haarukointia ja verkostoitumista.
Järjestäjinä: Aika parantaa -verkosto ja muita järjestöjä
Yhteenveto seminaarista
Aika parantaa- verkoston Hanna Koppelomäki alusti keskustelua sanomalla, että aikapankkitoiminta on vielä alkutekijöissään, mutta innostunutta ja aktiivista. Aikapankin toiminta on palveluiden vaihtoa aikaa vastaan, aikaan pohjautuva kierrättämistä. Kaikki työ on yhtä arvokasta. Aikapankki on väline, joka tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia. Ongelma on verottaja, joka vaatii, että aikapankkitoiminnan on oltava tavanomaista, satunnaista, arvoltaan vähäistä ettei olisi veronkiertoa.
Suomen Moniääniset ry:n Annika Roihujuuri jatkoi kertomalla käytännön tasolla järjestön näkökulmasta aikapankkitoiminnasta. Kuljetuksia, mainontaa ja tarjoiluja vaihdetaan infotilaisuuksiin ja koulutuksiin. Hänestä yhteisöjen tili pitäisi saada olla paljon enemmän miinuksella kuin yksityisen ihmisen, koska avun tarve on suurempi. Toviavustus voisi olla hyvä idea järjestöjen kannalta.
Markku Kärmeniemi Kakspy ja Sami Metsäranta PHSPS puhuivat palveluntuottajajärjestöjen perspektiivistä. Aikapankin tulisi olla osana palveluntuotantoa, esimerkiksi päivätoimintakeskuksissa ja tuetussa asumisessa. Mielenterveys- ja päihdetyössä aikapankki on järkevä toimintamuoto, koska se vähentää päihteiden käyttöä ja muiden palveluiden tarvetta ja käyttöä. Tarvitaan kuitenkin tukea ja koordinointia aikapankin käyttöön. Jos jotain ei voi tukea rahalla, miten olisi toveilla tukeminen? Kaupunki voisi laittaa liikkeelle toveja, joita järjestöt koordinoisivat. Mahdollisimman monipuolisen aikapankkitoiminnan kehittäminen kehittäminen on tärkeää, joka toteutuu parhaiten hankkeiden ja kokeilujen puitteissa.
Markus Raivio Sosped- säätiöstä puhui oppimisesta parhaana aikapankkitoiminnan muotona. Tiedon vaihtaminen on demokraattisimpaa kaikista vaihtovaihtoehdoista. Tiedon ja taidon vaihtoa voisi toteuttaa tovioppimiskeskuksessa, eli Tokessa tai Toviopistossa. Lopussa oli yleistä keskustelua siitä, miten aikapankkitoimintaa voisi levittää ja kehittää. Paljon ajatuksia ja ideoita oli esillä.