Näyttelyt

Arbiksella nähdään viikonlopun aikana myös useita näyttelyitä.

Syyrialaisen Ali Ferzatin pilapiirroksia

Ali Ferzat (arab. علي فرزات) on poliittisista aiheistaan tunnettu syyrialainen pilapiirtäjä, joka nousi eräänlaiseksi arabikevään symboliksi jouduttuaan turvallisuusjoukkojen pahoinpitelemäksi elokuussa 2011. Hän elää nyt maanpaossa Kuwaitissa. Fersat julkaisi ensimmäisen vallankäyttäjiä ironisoineen pilapiirroksensa jo teini-ikäisenä vuonna 1965. Hän on piirroksillaan ottanut pitkäjänteisesti kantaa Syyrian hallintoon liittyviin asioihin: Bashar al-Assadin hallituksen toiminnan lisäksi mm. lahjontaan, joka maassa on hyvin yleistä.

Syyrialaisten keskuudessa Ali Ferzat tunnettiin jo ennen nykyisiä demokratiamielenosoituksia tärkeänä poliittisena henkireikänä ja tämä rooli on vain vahvistunut kuluneen vuoden aikana. Ferzat on systemaattisesti asettunut tavallisten rauhanomaisesti toimivien ihmisten puolelle. Ferzat on luvannut piirtää uuden pilakuvan jokaisena päivänä niin kauan kuin Syyrian kansannousu jatkuu. Ali Ferzatin pilapiirroksia on nähtävillä Sosiaalifoorumin ajan Arbiksen 2.kerroksessa. Näyttely sisältää ennen Syyrian 18.3.2011 alkanutta kansannousua julkaisemia kuvia, joiden sisältöä voidaan pitää aika universaalina ja länsimaisestakin näkökulmasta helposti lähestyttävänä.

Näyttely on esillä Arbiksen kahvilassa.

Kuka päättää vedestä?- julistenäyttely

Sillä, jolla on valtaa, on useimmiten myös vettä. Pohjoisen vauraat maat vastaavat valtaosasta maailman makean veden kulutuksesta, niiden on myös kannettava vastuu kulutuksen seurauksista. Sekä pohjoisessa että etelässä on tehtävä päätöksiä, jotka ohjaavat vedenkäyttöä kestävämpään suuntaan. Jokainen voi myös kulutusvalinnoillaan vaikuttaa siihen, mihin maailman vesiä käytetään. Näyttely liittyy Siemenpuu-säätiön Kirja Vedestä -julkaisuun. www.siemenpuu.org. Näyttely on esillä 1.kerroksen käytävässä.

Taistelemme yhdessä! Latinalaisen Amerikan naiset yhteiskunnan ja ympäristön oikeudenmukaisuudesta

Latinalainen Amerikka on kulttuurisesti ja ekologisesti monimuotoinen. Tijuanasta Tulimaahan maanosaa kohdellaan kuitenkin kuin tuotantoyksikköä, suuryritykset rikkovat lakeja ja ihmisoikeuksia, aktivisteja ja vastarintaliikkeen johtajia uhkaillaan ja surmataan.
Julistenäyttely koostuu naisten kokemuksista omilla alueillaan Brasilian Amazonissa, Uruguayn maaseudulla eukalyptusplantaasin varjossa ja Buenos Airesin metrossa. Näyttelyssä naiset puhuvat omilla äänillään. Heitä haastateltiin syyskuussa vuonna 2011.
Näyttelyn on tuottanut Siemenpuu-säätiö yhteistyössä Maattomien ystävien kanssa. Tekstit ovat Mervi Leppäkorven ja kuvat Noora Ojalan tekemiä. Näyttely on esillä 1.kerroksen käytävässä.

Maapallo – meidän kotimme – näyttely tukee globaalia etiikkaa

”Muutokset ajattelutavoissamme ja elämäntyylissämme on tehtävä nyt!”, sanoo Jaana Hirsikangas. Hän luotsaa Suomen Earth Charter- verkostoa, joka perustettiin tänä vuonna. Verkosto edistää Kestävän kehityksen peruskirjan (Earth Charter) etenemistä. Julistus haastaa ihmisiä pohtimaan arvojaan ja tekemään parempia valintoja. Se kannustaa etsimään yhdistäviä tekijöitä erilaisuuden seasta ja tukemaan uudenlaista globaalia etiikkaa.
Earth Charterin teemat ovat luonnon koskemattomuus, köyhyyden poistaminen, oikeudenmukainen talouskehitys, elämän kunnioittaminen ja vaaliminen, ihmisoikeuksien ja erilaisuudenkunnioitus, demokratia ja rauhanaate.
Jaana Hirsikangas näkee, että peruskirja on erinomainen väline kestävän kehityksen koulutuksessa. Sen ympärille rakentuva ”Maapallo – meidän kotimme”- näyttely on lähtenyt kiertämään Suomea levittäen tietoisuutta kestävän kehityksen tarpeellisuudesta.
Näyttelyn teema on ajankohtainen, sillä maailman päättäjät kokoontuvat tämän vuoden kesäkuussa Rio de Janeiroon YK:n ympäristökokoukseen. ”Toivomme, että kansalaisyhteiskunta on tietoinen aiheen ajankohtaisuudesta. Rio +20- kokouksessa tehdään merkittäviä päätöksiä, jotka vaikuttavat kaikkien tulevaisuuteen. Kun ihmiset ovat tietoisia tästä, he osaavat vaatia edustajiltaan hyviä ja tarvittavia päätöksiä, jotta poliittinen sitoumus kestävään kehitykseen saadaan turvattua ja uudistettua”, uskoo Hirsikangas. Hanke pyrkii herättämään arvokeskustelua niistä perusperiaatteista, jotka ohjaavat kestävämpiin elintapoihin. ”Maapallo – meidän kotimme” – näyttely on saanut tukea Suomen ulkoministeriöstä.

Islamilaisen taiteen näyttely

järj. Nuorten Uskontodialogiryhmä. Näyttely on esillä Arbiksen 2.kerroksen käytävässä.

Share