TIEDOTE: Sosiaalifoorumi on nyt kuin Ravintolapäivä – klikkaa tästä niin tiedät miksi

Lauantaina järjestettävällä Suomen sosiaalifoorumilla on käytössään Ravintolapäivän kartta. Tämä tuleekin tarpeeseen, koska päivän aikana järjestetään 37 tapahtumaa 17 eri paikassa. Sosiaalifoorumin aiheet rakentuvat ajankohtaisten ongelmien, kuten talouskurin, TTIP:n, Linnake-Euroopan, äärioikeiston ja ympäristökriisin vastapainoksi nousseen yhteiskunnallisen liikehdinnän – Joukkovoiman, DiEM25:n ja radikaalien ympäristökamppailujen ympärille. Somalimaalainen naisvaikuttaja Khadra Kalil taas tuo esiin paikallisen hyvinvoinnin rakentamisen tärkeyden.

Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori ja Maailman sosiaalifoorumi -liikkeen aktivisti Teivo Teivainen näkee pop up -tapahtumassa paljon vahvuuksia. ”Tällainen jalkautuminen kaupunkikulttuuriin saattaa saada Sosiaalifoorumin asian näkyvämmäksi ja toivottavasti myös kuuluvammaksi. Näkisin mieluusti myös vastaavanlaista muutosta Maailman sosiaalifoorumissa. Ehkäpä lauantaina voimme muun ohella pohtia, miten samaa hajauttamisen ideaa voisi soveltaa laajemminkin.”

Teivainen on lauantaina mukana Sosiaalifoorumin avajaistilaisuudessa, joka pidetään Rakennusliitossa (Siltasaarenkatu 4) klo 10–11. Muita puhujia tilaisuudessa ovat Työttömien valtakunnallinen yhteistoimintajärjestön hankekoordinaattori Nelli Ruotsalainen, Aseistakieltäytyjäliiton puheenjohtaja Ruka Toivonen sekä ympäristöaktivisti ja tietokirjailija Marko Ulvila. Tilaisuuden juontaa Marissa Varmavuori. Rakennusliitossa on Sosiaalifoorumin tapahtumia aina klo 17 asti mm. TTIP-työpaja klo 12–15.

Nuorisoasiainkeskuksessa (Hietaniemenkatu 9B) ollaan Kestävä maailma ja ympäristö -teeman äärellä. Päivän ohjelmatarjonnassa klo 12–18 kysytään mm.: Kuka saa hyödyntää vesiekosysteemejä? Mihin tarvitaan kansalaistottelemattomuutta ja miten se vaikuttaa? Miten energiaratkaisuihin voidaan vaikuttaa paikallisesti, jos energiantuotantoa ei ohjata demokraattisella omistajaohjauksella? Mitä radikaalivasemmisto voi tehdä aikana, kun vasemmisto näyttäytyy heikkona, oikeisto vahvana ja kapitalistinen järjestelmä on kriisissä? Millainen voisi olla ympäristön reunaehdot huomioiva työ ja toimeentulo?

Suurin osa tapahtumista järjestetään Kalliossa. Esimerkiksi Seurakuntien talolla (Kolmas linja 22 b) on tapahtumia klo 11.30–18 ja siellä on tarjolla mm. pop up -yritysneuvontaa, Euroopan radikaali oikeisto -kirjan julkkarit, Helsinki Africa Film Festivalin tuottamia lyhytelokuvia, tarinateatteria sekä meditaatiota. Tapahtumissa tuodaan myös esille, kuinka hallituksen leikkaukset kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöstä ja lisätuet yritysten kehityshankkeisiin lisäävät uhkaa ihmisoikeusrikkomuksiin sekaantumiselle esimerkkinä Hondurasin lenca-kansa. Somalimaalainen naisvaikuttaja Khadra Kalil kysyy, kuinka hyvinvointia voi rakentaa siellä mistä lähdetään laittomiksi maahanmuuttajiksi? Pohdimme myös, voiko yhdenvertaisuus toteutua tämän päivän koulussa?

 

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *