Blogi: Repaleista rintamaksi

Sosiaalifoorumi keräsi taas tänä keväänä innokkaita ihmisiä yhteen Arbikselle toisenlaisen maailman puolesta. Nyt kun tapahtumasta on jo kulunut jonkin aikaa, lienee paikallaan nostaa muutama tehdessä mieleen juolahtanut ajatus. Sosiaalifoorumi ei ole pelkkä yksittäinen tapahtuma, vaan koko vuoden kestävä prosessi. Myös seuraavat pohdinnat ovat muotoutuneet vuoden mittaan, valmisteluja tehtäessä.

Ensinnäkin on hyvä muistaa, että alkuperäistä Maailman sosiaalifoorumin peruskirjaa lukuun ottamatta Sosiaalifoorumilla ei ole omia selkeitä tavoitteita. Taustamme on globalisaation ja uusliberalismin vastaisessa liikehdinnässä, kuten Maailman talousfoorumin vastaisissa mielenosoituksissa vuosituhannen vaihteessa. Motto summaa asian: toisenlainen maailma on mahdollinen! Vaihtoehdottomaan käsitykseen siitä, mitä on “kehitys” tai kuka maailmaa saa hallita, ei tarvitse mukautua.

Kaikki Sosiaalifoorumiin osallistuvat järjestöt eivät ehkä tule katsoneeksi niin tarkasti peruskirjaa tai pohtineeksi, mikä heidän oma suhteensa on siinä esitettyihin ajatuksiin. Silti peruskirjan linjaukset näkyvät monissa aihevalinnoissa ja osallistuvissa järjestöissä.

Liikehdinnän puolesta

Sosiaalifoorumi on ennen kaikkea alusta, tila ja lupa toimia ja tehdä. Kaikki Sosiaalifoorumin arvoja toteuttavat toimijat ovat tervetulleita, huolimatta esimerkiksi siitä, että eri tahojen näkemykset “toisenlaisesta maailmasta” voivat olla selvästikin ristiriitaiset. Ohjelma syntyy siitä, minkä Suomessa toimivat järjestöt, liikkeet ja verkostot näkevät tärkeiksi nostaa. Näin ollen Sosiaalifoorumi ei karsi muuta kuin sen arvojen kanssa selkeästi ristiriitaiset toimijat ulkopuolelle.

Sosiaalifoorumi ei ole liike itsessään, mutta silti se voi ottaa selkeän kannan liikehdinnän puolesta. Siksi tämänvuotisen foorumin otsikkona oli Kansalaistoiminta ratkaisee. Meitä Sosiaalifoorumin tekijöitä yhdisti käsitys siitä, että toisenlaisen maailman puolesta kannattaa ja tulee toimia.

On oikeastaan aika hullua, miten vähillä resursseilla tapahtuma kursittiin kokoon. Rahaa ei juuri ole, ja iso osa aktiiviporukastakin on muita kuin kokeneita järjestömyyriä. Olemme tapahtumaa tehdessämme miettineet paljon kansalaisyhteiskunnan tilan kapenemista ja sitä, miten useat poliittiset kriisit kietoutuvat yhteen: ympäristökriisi, taittuva talouslama, globaali pakolaiskriisi, äärioikeiston nousu, sosiaalisten oikeuksien kapeneminen, talouskuripolitiikka, veronkierto, demokratian kriisi ja hyökkäykset työntekijöiden oikeuksia vastaan.

Tukiranka kansalaisyhteiskunnalle

Sosiaalifoorumista keräämässämme palautteessa moni piti ohjelmaa hyvin ajankohtaisena, mutta jotkut pohtivat, voisiko Suomen sosiaalifoorumi vaikuttaa enemmän siihen, millaisia asioita ohjelmassa käsiteltäisiin. Onko ohjelma liian hajanainen, vai ennemminkin monimuotoinen? Miten saada mukaan esimerkiksi feministiset näkökulmat tai työttömyyttä koskevat kysymykset? Oliko globaali ympäristön kriittinen tila liian vähällä huomiolla?

Nämä kaikki ovat hyviä huomioita, ja itse asiassa keskustelimme niistä monista pitkin talvea yleiskokouksissa. Ideat kuitenkin pitäisi myös vielä käytäntöön, ja se tarvitsee tekijänsä. Toivottavasti ensi vuoden Sosiaalifoorumissa myös nämä näkökulmat nousevat paremmin esiin. Tervetulleita ovat myös hyvät ehdotukset siitä, miten yleiskokouksissa tai vaikka palautteessa nousevia ideoita voitaisiin käytännössä edistää ja innostaa Sosiaalifoorumin osallistuvia ryhmiä niihin tarttumaan.

Olemme myös miettineet, mikä Sosiaalifoorumin merkitys on nykyään ja mitä se voisi saada aikaan. Olemme ehkä liian nuoria kysyäksemme, onko foorumi edelleen tarpeellinen: emme muista millainen se alun perin oli! On kiinnostava ristiriita, että Sosiaalifoorumi ei sano itse mitään osallistujiensa nimissä, mutta siihen osallistuvat liikkeet sanovat omat kantansa esiin vahvastikin. Toiset ajattelevat sen ärsyttävänä hajanaisuutena, mutta se on myös toiminnan liikkeellä ja elossa pitävä voima. Mielestämme on joka tapauksessa oltava jokin tapa yhdistää voimia ja koota toimintaa yhteen. Sosiaalifoorumi ei ole siinä huonoimmasta päästä.

Meistä tuntuu, että Sipilän hallituksen leikkaukset aiheuttivat lamaantumisen ja saivat osan kansalaisyhteiskunnasta shokkiin. Kun perinteiset järjestöt ovat kriisissä, Sosiaalifoorumi voi koota hajanaisetkin liikkeet ja järjestöjen repaleet yhteen: tarjota alustan yhteisrintaman rakentamiselle. On jokaisesta osallistuvasta järjestöstä ja ihmisestä kiinni, rakentuuko rintama. Sitä ei voi Sosiaalifoorumin aktiiviporukka päättää.

Kirjoittajat:

Heikki Ketoharju
ohjausryhmän puheenjohtaja

Liisa Uimonen
tapahtumakoordinaattori

 

(Ketoharju ja Uimonen osallistuivat aktiivisesti Sosiaalifoorumin 2018 suunnitteluun ja valmistelutyöhön vapaaehtoispohjalta elokuusta 2017 alkaen.)

 

P.S.
Suomen sosiaalifoorumin rento kesäpiknik tulee taas! Piknik on kaikille Sosiaalifoorumista kiinnostuneille avoin ja rento get-together ke 13.6. klo 17-20! Oma viltti & nyyttäriappeet messiin.

Share

Vapaaehtoisen tunnelmia Sosiaalifoorumissa

Aamu valkeni kolean sumuisena noustessani huonosti nukutun yön jälkeen sängystä. Sama koleus tuntui jatkuvan ihmisten katseissa ja olemuksessa matkalla metrolle. Tosin saattoihan olla, että sekoitin ulkoisen ja sisäisen todellisuuteni toisiinsa. Olin nimittäin matkalla Sosiaalifoorumiin – vapaaehtoisena! Minua nolotti ja pelotti. Olenhan keski-ikäinen täti-ihminen, joka oli menossa elämänsä ensimmäistä kertaa kansalaistoiminnan sydämeen nuorten joukkoon toimijaksi. Pelkäsin nolaavani itseni nuorten ja paikalle saapuvien ihmisten silmissä. Enkö opi, että olen jo melko vanha? Sitä paitsi olin lupautunut tehtävään, joka myös arvelutti minua: selviäisinkö?

Arbiksella minua odottivat hymyilevät kasvot. Niiden ilme ei värähtänyt milliäkään tädin ilmoittautuessa vapaaehtoiseksi nuorten lukuisaan joukkoon. Minut vietiin huoneeseen, jossa sain virvokkeita ja ohjeita tarpeeni mukaan. Löysin helposti toimipisteeni ja ihmisiä alkoi saapua paikalle vähän ajan kuluttua. Heistä kaikista välittyi myönteinen, rauhallinen ja vilpitön uteliaisuus ja kiinnostus tilaisuutta ja tapahtumaa kohtaan. Pääsali täyttyi melkein kokonaan jo avajaistilaisuuteen. Seuraavassa ”Kuinka pelastautua kapitalismilta” – tilaisuudessa kärkyttiin vapaita tuolipaikkoja. Salista saattoi bongata monet pitkän linjan valtakunnalliset vaikuttajakasvot. Minua ilahdutti, miten hienoa on olla tapahtumassa, johon täysin erilaisista lähtökohdista ja poliittisesti erilaisin taustoin saapuu ihmisiä kuuntelemaan ja keskustelemaan. Poissa, jossain hämärässä kaukaisuudessa, olivat somen ja verkon jankkaavat, ikuista totuutta ja oikeassa olemisen pakkoa edustavat inttämiset.

Kamerani kliksahteli kuvatessani. Mutta kukaan ei närkästynyt. Kuvasin sivuilta ja pikku hiljaa huomattuani ihmisten hyvän hengen uskaltauduin kuvaamaan esiintyjiä hiukan lähempääkin. Seminaarien tauoilla kiertelin tapahtuman osallistujien keskuudessa. Kaikki, joilta kysyin, antoivat luvan ottaa itsestään valokuvia. Suurin osa heistä oli jopa hyvin innokas saamaan itsestään kera tärkeän asiansa muiston arkistoihin tai someen. Mutta kaunein hymy oli vammaisten huutolaisasemaa käsittelevän seminaarin järjestäjänaisella. Ilmeisesti asialleen omistautuminen voi luoda todella paljon valoa ihmisen elämään rajoitteista huolimatta.

Kuvatessa ihmisiä heitä kohtaa ihan eri tavoin kuin vain jutellessa. Samalla sain kuitenkin arvokasta tietoa eri järjestöjen toiminnasta sekä ihmisten kokemuksista ulkomailla ja Suomessa. Minuun tekivät suuren vaikutuksen kaikkien kohtaamieni ihmisten myönteisyys, rauhallisuus ja toiveikkuus. Yhtään kärttyisää ja kielteistä ihmistä en kohdannut koko kahdeksan tunnin aikana, jonka Arbiksella vietin. En tiedä, kuinka hyvin selvisin tehtävässäni. Mutta en voinut lakata hymyilemästä siitä ilosta, jota päivän aikana koin: ilosta ihmisenä olemisesta toisten ihmisten keskellä; sen asian tunnustamisesta, että ihmisyyteen kuuluu myös välittäminen ja idealismikin.

Ilta-aurinko paistoi kirkkaana poistuessani vihdoin kauniisiin Etu-Töölön maisemiin. Olin ylittänyt itseni, oppinut luottamisesta ja arvostuksesta, saanut uutta tietoa ja tavannut upeita ihmisiä. Kuitenkin olin sama täti-ihminen kuin aamulla: en ollut nuortunut. Sen sijaan sieluni kellarikomeroon lukkiutunut nuoruuden idealismi oli noussut paloportaita pitkin taloni ytimeen, joka oli jälleen hitusen kokonaisempi. Päällimmäiseksi mieleeni jäivät lauseet ”Aina on olemassa vaihtoehtoja” arvostettujen vaikuttajien lausumana sekä ”Eikös elämässä ole kyse juuri selviytymisestä” pitkän linjan kansalaisaktivistin suusta.

Nimim. Ensikertalainen

Share