Taiteesta iloa ja elämänvoimaa – Keskustelua ja kokemuksia Metropolia Ammattikorkeakoulun Kulttuurisilta-hankkeesta

Mikä on kulttuurin paikka? Voiko taide olla laajalti hyvinvoinnin lähde?

Taiteellinen kohtaaminen ja vuorovaikutus

musiikkikasvatuksen työtapoina

Laura Huhtinen-Hildén

koulutusvastaava, musiikin koulutusohjelma

Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelmassa on käynnistynyt laaja kehittämistyö, jonka ytimessä toimii Kulttuurisilta-hanke. Tulevaisuuden musiikkipedagogin on kyettävä yhä paremmin soveltamaan musiikkikasvatusta eri ikäisten ihmisten kohtaamisessa. Paremman yhteiskunnan, henkisen hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden lisääminen taidekasvatustyön ja ilmaisukasvatuksen kautta on näkemyksemme mukaan musiikkikasvatuksen ydinaluetta. Siksi menetelmien ja lähestymistapojen tulee antaa laajat valmiuden ammatilliseen kasvuun ja vahvaan musiikkikasvattaja-identiteettiin.

Taidetyöskentelyssä osallisuuden ja onnistumisen kokemuksen turvaaminen ja elämyksellisuus vaativat toteutuakseen vankkaa ammattitaitoa. Tällaisia ammattitaidon kulmakiviä ovat mm. pedagoginen ryhmänhallinta, osallistavat opetusmenetelmät, dialogisen pedagogiikan lähestymistavat, ihmisten kohtaaminen, erilaiset soveltavan musiikkikasvatuksen ja taideintegraation menetelmät, sekä opetusprosessin hallinta, jossa elämyksellisyys ja ilo voidaan turvata.

Musiikkipedagogien koulutusta kehitetään kiinteässä vuoropuhelussa työelämän kanssa. Kulttuurisilta-hanke etenee erityisryhmien tarpeista lähtevinä osaprojekteina, jotka yhdistetään pääkaupunkiseudun kulttuuri- ja taidelaitosten toimintaan sekä Metropolian koulutukseen. Koulutuksen keskiössä ovat osallistavan ja vuorovaikutuksellisen musiikkikasvatuksen menetelmät ja näin saadut valmiudet laajentavat perinteistä musiikkipedagogin työkenttää ja antavat valmiuksia toteuttaa laaja-alaista musiikkikasvatusta erilaisissa ympäristöissä. Osallistavien menetelmien avulla tuodaan taiteellispedagogista toimintaa yhä paremmin ihmisten ulottuville.

Taiteesta hyvinvointia nykyistä laajemmalle väestön osalle

”Kulttuurisilta- osallistava kulttuurikasvatus pääkaupunkiseudun palvelutuotannossa” on Euroopan aluekehitysrahaston tukeen perustuva Metropolian EU-hanke, jossa musiikin koulutusohjelma kehittää Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien kanssa kulttuuripalvelujen tavoitettavuutta ja vaikuttavuutta. Hanke saa rahoitusta Etelä-Suomen EAKR-ohjelmasta. Valvojaviranomaisena toimii Uudenmaanliitto.

Kulttuurisilta-hankkeella halutaan tavoittaa etenkin ne kaupunkilaiset, jotka jäävät kulttuuri- ja taidekokemusten katvealueelle, kuten lapset, nuoret, maahanmuuttajat ja vanhukset. Monitaitoiset musiikinopiskelijat toteuttavat taidetyöpajoja niin Tapiola Sinfonietan, Helsingin kaupunginteatterin kuin Vantaan musiikkiopiston ja vapaa-ajan palveluiden kanssa. He luovat yhteyksiä lakisääteisiä kulttuuripalveluja tarjoavien toimijoiden ja alan koulutusta järjestävän Metropolia Ammattikorkeakoulun välille. He kohtaavat kaupunkilaisia kirjastoissa, palvelutaloissa, sairaaloissa, eri kulttuurien kohtaamispaikoilla.

Yhteystiedot

Laura Huhtinen-Hildén

Koulutusvastaava, hankkeen johtaja

050 401 3469

Anna-Maija Iskanius

Projektipäällikkö

040 558 7928

Share

Päivähoito 2020 – ihmistehokanala vai kasvatuskumppani?

30 lasta yhtä loppuunpalanutta vanginvartijaa kohden vai pienryhmiä ja motivoituneita ammattikasvattajia? Kunnallisia päiväkotipaikkoja kaikille vai omat paikat rikkaille ja köyhille perheille? Hektisiä lapsiparkkeja vai virikkeellisiä kasvamisympäristöjä? Näihin ja moniin, moniin muihin tärkeisiin päivähoitoa koskeviin kysymyksiin tartutaan eri tahoja edustavien asiantuntijoiden voimin Vasemmistonuorten ”Päivähoito 2020…”-seminaarissa. Miten suomalainen varhaiskasvatustyö voi tänään ja mitä huomiselta uskaltaa odottaa? Tule mukaan ja ota selvää!

Järjestäjä: Vasemmistonuoret

Share

EU:n uusi ulkosuhdehallinto

EU:n uusi ulkosuhdehallinto -keskustelutilaisuus lauantaina 24. huhtikuuta
kello 14-15.45 Suomen Sosiaalifoorumissa osoitteessa Dagmarinkatu 3, Helsinki (Arbis)

Tilaisuudessa keskustellaan EU:n uudesta ulkosuhdehallinnosta ja sen
vaikutuksista unionin kehityspolitiikan toteutukseen. Lissabonin
sopimuksella Euroopan unionille rakennetaan uutta ulkosuhdehallintoa ja
tehostetaan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Mutta mihin suuntaan
uudistukset EU:ta vievät ja miten kehityspoliittiset tavoitteet voidaan
jatkossa turvata osana unionin ulkopoliittista kokonaisuutta.

Tarkoituksena on keskustella EU:n ulkosuhdehallinnosta erityisesti
kehitysnäkökulmasta. EU:n uudistuksilla voidaan, jos poliittista tahtoa
riittää, lisätä johdonmukaisuutta EU:n kehitysyhteistyön tavoitteiden ja
muun EU:n ulkopoliittisen toiminnan välillä.

Ohjelma:

14:00 Tilaisuuden avaaminen ja alustus EU:n kehityspolitiikan roolista,
pääsihteeri Rilli Lappalainen, Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys
ry

14:20 Kommenttipuheenvuorot mm.:

–          kansanedustaja Minna Sirnö

–          lähetystöneuvos Pirjo Suomela-Chowdhury, ulkoasiainministeriö

–          dekaani Liisa Laakso, Helsingin yliopisto

14:40 Kehityspoliittisen johdonmukaisuuden toteutuminen

15:00 Kansalaisyhteiskunnan asema

15:20 Yleisökysymyksiä ja yhteenveto

Tilaisuuden alustaa ja juontaa Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys
ry:n pääsihteeri Rilli Lappalainen.

Lisätietoja www.sosiaalifoorumi.fi [www.sosiaalifoorumi.fi] ja www.kehys.fi
[www.kehys.fi]

Lämpimästi tervetuloa!

Paula Schuth
Tiedottaja – Information Officer

Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry.
The Finnish NGDO Platform to the EU, Kehys

Share

Kohti väkivaltaa torjuvaa kasvatuskulttuuria!

Mikä on moraali- ja kansalaiskasvatuksen paikka opetussuunnitelmassa? Millaisen kentän koulu tarjoaa kasvamiselle väkivallattomuuden periaatteeseen? Kuinka rakentaa väkivallasta vapaata kasvatuskulttuuria?

Rauhankasvatusinstituutti järjestää koulun ja nuorisotyön sekä kansalaisjärjestöjen väelle suunnatun teach-in -tyyppisen tapaamisen, jossa käsitellään väkivaltailmiötä lasten ja nuorten maailmassa. Ajankohtaisina haasteina käsitellään koulukiusaamista ja muita väkivallan muotoja koululaisten keskuudessa, väkivaltaa poliittisen ja mediajulkisuuden teemana sekä erilaisia käytännön vastauksia väkivaltakulttuurin torjumisen tiimoilta.

Tilaisuuteen kutsutaan psykologian, kasvatustieteen, sosiaalipsykologian, sosiologian ja kulttuurintutkimuksen sekä lapsi- ja nuorisotutkimuksen näkökulmaa edustavia tutkijoita, opettajia ja nuorisotyöntekijöitä ja erityisesti Kiva-koulu -hankkeeseen osallistuvien koulujen henkilökuntaa, väkivaltakysymyksen kanssa toimivia kansalaisjärjestöjä ja muita kansalaisaktivisteja, joita kiinnostaa edistää väkivallattomuuden periaatteen toteutumista sekä aikuisten ja lasten välisessä että lasten ja nuorten keskinäisessä kanssakäymisessä. Eri näkökulmista asiaa valottavien pyydettyjen puheenvuorojen sekä yhteisen keskustelun pohjalta pohdimme ajankohtaisia haasteita väkivallattomuuden periaatteen edistämisessä kasvatuksen alalla.

Järjestäjä: Sari Vesikansa / Rauhankasvatusinstituutti

Share

Aktiivisuus, hyödyllisyys ja hyvinvointi – workshopit

Aktiivisuus, hyödyllisyys ja hyvinvointi – workshopit,

huone 47

Kaksi hyvinvointipajaa jossa kansalaiset kohtaavat asiantuntijat.

Taomme yhteisvoimin uusia työkaluja ja teroitamme vanhoja koulutuksen ja palveluiden tarpeisiin. Lauantaina aiheena ovat elinkaaren alku ja loppupäät: lapset, nuoret ja vanhukset. Sunnuntaina aiheena mielenterveys, työttömyys ja työkyvyttömyys.

Aiheita käsitellään erityisesti työelämän ulkopuolisten näkökulmasta. Työttömät, työkyvyttömät, nuoret ja lapset eri ikäiset eläkeläiset, kotona lapsiaan hoitavat jne. Miten otetaan käytöön ja luodaan kannustavia ja rohkaisevia, vastavuoroisia tapoja olla hyödyksi?

Lauantai 24.4. klo 16-17.45, huone 47

Ahjoa lietsotaan aiheilla

Kaikki pelaa – asiaa villeistä ja tukea tarvitsevista pojista, Ville Turkka ja Ice Hearts

Vapaaehtoisuus vai pakko?, Henrietta Gönlund, vapaaehtoistoiminnan tutkija (Helsingin yliopisto)

Sunnuntai 25.4. klo 11-12.45, huone 47

Ahjon hehkussa

Paltamon työllistamismalli eli onko kansalaispalkka ratkaisu vai ongelma? Jouko Kajanoja  Hyvinvointivaltion vaalijoista

Vauhtia  ja vertaisvoimaa – käyttöön koulut ja kasarmit,  puhokset ja palvelupaikat, Aleksi Neuvonen ajatushautomo Demoksesta

Hiilloksesta huolehtii kumpanakin päivänä Päivikki Telenius eläkeläisen varovaisuudella.

Järjestäjät: Teematalo Studio, juonessa mukana Hyvinvointivaltion vaalijat, Demos ja Ice Hearts

Share