Sosiaalifoorumi 2010 keräsi 2100 kävijää

Suomen 9. Sosiaalifoorumi järjestettiin huhtikuussa 2010 Helsingin ruotsinkielisellä työväenopistolla Arbiksella. Sosiaalifoorumin seminaareihin osallistui yhteensä yli 2100 kävijää.

Viikonlopun aikana lähes sata järjestöä osallistuivat yli seitsemänkymmenen seminaarin, paneelikeskustelun ja työpajan järjestämiseen. Teemoja löytyi laidasta laitaan koulutuspolitiikasta ja taiteesta ihmisoikeuksiin finanssikriisiin ja AY-liikkeen tulevaisuuteen.

Vetonaulana toimi lauantaina järjestetty degrowth-taloutta käsitellyt seminaari, joka keräsi lähes 250 kuulijaa, panelisteinaan tutkija-aktivisti Jarna Pasanen, Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander, Suomen Luontoliiton pääsihteeri Leo Stranius, Vihreiden varapuheenjohtaja Mari Puoskari ja Åbo Akademin Jan-Otto Andersson.

Tapahtuma päätettiin sunnuntaina käydyllä loppukeskustelulla ’Onko uusliberalismin aika ohi?’ puhujinaan professori Teivo Teivainen, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto, Suomen Ammattiliittojen solidaarisuuskeskus ry:n Jarkko Eloranta ja kansalaisaktivisti Raisa Ranta.

Suomen sosiaalifoorumi on osa maailmanlaajuista liikettä, jonka motto on “Toisenlainen maailma on mahdollinen.” Liike syntyi pitkälti reaktiona ns. uusliberaaliin talouspolitiikkaan ja se tutkii vaihtoehtoista globalisaatiota, joka ei tapahdu yksin suuryritysten ehdoilla, ja jossa solidaarisuus, ihmisoikeudet ja demokratia ovat keskipisteessä.

Share

Seminaariraportti: Kansalaisaktivismin tulevaisuus – Kevytaktivismia vai järjestövaikuttamista?

Luonto-Liiton ja Voima-lehden noin 50 kuulijaa paikalle keränneessä seminaarissa kysytiin, miltä näyttää suomalaisen kansalaisaktivismin tulevaisuus. Yhteiskunnallinen toiminta ei enää välttämättä kanavoidu olemassaolevien järjestöjen kautta tapahtuvaksi vaikuttamistyöksi ja sitoutuminen kevenee. Pohdimme, miten ihmisille voidaan tarjota matalan kynnyksen paikkoja tulla mukaan joko perinteiseen järjestötyöhön tai epämuodolliseen kansalaistoimintaan.

Omassa puheenvuorossani korostin verkon merkitystä vaikuttamisareenana sekä nostin esille uusien osallistumismuotojen seitsemän muutostrendiä:

1. Yhteiskunnallisuudesta henkilökohtaisuuteen
2. Pitkäjänteisyydestä projektimaisuuteen
3. Paikallisuudesta ja kansainvälisyydestä verkkoon
4. Asiantuntijuudesta performatiivisuuteen
5. Rakenteista verkostoihin
6. Hallintokeskeisyydestä autonomisuureen
7. Kansalaisvaikuttamisesta kevytaktivismiin

Lisäksi tarhauskielto.fi -kampanjasta oli henkilö esittelemässä eläinoikeusaktivismin uusimpia toimintamuotoja, Helsingin Nuorisolautakunnan puheenjohtaja Emma Kari pohti nuorten muuttuvia vaikuttamistapoja sekäArabianranta-Toukola-Vanhakaupunki kaupunginosayhdistyksen puheenjohtajaJanne Kareinen kertoi innostavia esimerkkejä siitä, miten yhteisöllisyyttä ja vaikuttamista on kehitetty kaupunginosatasolla.

Keskustelussa pohdittiin ylipäätään kansalaisaktivismin käsitettä, kevytaktivismin mielekkyyttä sekä yhteiskunnallinen ja henkillökohtaisen vaikuttamisen rajapintoja. Innostava sessio, joka toivottavasti synnytti uutta kipinää yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja tarjosi eväitä eri tahoille tarjota matalan kynnyksen vaikuttamisen paikkoja.

Leo Stranius

http://leostranius.fi/2010/04/suomen-sosiaalifoorumi-kansalaisaktivismin-tulevaisuus-kevytaktivismia-vai-jarjestovaikuttamista/

Share

Ensimmäinen päivä Sosiaalifoorumia takana

Sosiaalifoorumin ensimmäinen päivä kokosi huikeat 1400 kävijää! Huomenna sunnuntaina foorumi jatkuu muun muassa keskusteluilla opiskelijoiden työn, toimeentulon ja elämän epätyypillistymisestä, Iranin oppositiosta ja nettivallankumouksesta sekä ydinaseista.

Ohessa Leo Straniuksen raportti tämän päiväisestä degrowth-seminaarista , joka keräsi lähes kaksi ja puolisataa kuulijaa!

Suomen sosiaalifoorumi: Degrowth-talous – Mitä, miten, miksi?

Satoja kuulijoita paikalle keränneessä degrowth-seminaarissa kysyttiin, onko rajaton talouskasvu mahdollista rajallisella maapallolla. Onko kasvusta tullut pakko, jota on jatkettava hinnalla millä hyvänsä? Voidaanko kasvupakosta vapautua? Millainen olisi kasvuton ja kohtuullinen degrowth-talous?

Itselläni oli kunnia avata seminaari ja toimia keskustelun puheenjohtajana. Maan ystävien tutkija-aktivisti Jarna Pasasen mukaan talouskasvu korreloi suoraan ympäristötuhon kanssa. Ainoa oikea johtopäätös on kasvupakosta vapautuminen. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander piti kasvua ihmisten tyytyväisyyden ja hyvinvoinnin välttämättömänä edellytyksenä ja haastoi kysymään, onko meillä Suomessa edes todellisuudessa vakavaa ympäristökriisiä.

Vihreiden varapuheenjohtaja Mari Puoskari tarjosi vastaukseksi vihreää kasvua Green New Dealin muodossa konkreettisten toimenpidesuositusten kera ja pohti degrowth-talouden realistisia mahdollisuuksia esimerkiksi sosiaaliturvan ja julkisten palveluiden rahoituksen suhteen. Åbo Akademin Jan-Otto Andersson jäsensi keskustelu globaalin oikeudenmukaisuuden, ekologisen kestävyyden ja vaurauden kautta.

Paljon kiinnostavaa keskustelua, jota ei pysty tähän referoimaan. Varmaa on, että degrowth-pohdinta jatkuu entistä laajemmissa ympäröissä. Ilmastokriisi, kiihtyvä sukupuuttoaalto ja luonnonvarojen ylikulutus uhkaavat maapallon kantokykyä. EVA:n julkaiseman arvo- ja asennetutkimuksen mukaan 82 prosentin mielestä työpaikkojen stressi on polttamassa ihmiset loppuun ja 40 prosenttia väestöstä olisi valmis tinkimään palkasta, mikäli vapaa-aikaa olisi enemmän. Ammattiyhdistysliike peräänkuuluttaa kuitenkin lyhyemmän työpäivän ja pidempien lomien sijaan vain lisää palkankorotuksia. Jotain kiinnostavaa tulee pian tapahtumaan.

Leo Stranius

Suomen sosiaalifoorumi: Degrowth-talous – Mitä, miten, miksi?

Share

Kutsu tiedotustilaisuuteen: Pe 23.4. klo 13-14 prof. Chris Busby kertoo uusista tutkimuksista Pressiklubilla

Pe 23.4. klo 13-14 prof. Chris Busby kertoo uusista tutkimuksista
Pressiklubilla:

Läpimurto radioaktiivisen säteilyn terveysvaikutusten tutkimisessa

Euroopan säteilyriskikomitea on julkaissut uuden tutkimusraporttinsa
ECRR2010 radioaktiivisen säteilyn aiheuttamien terveysvaikutusten
tutkimisesta. Käytössä ollut riskien arviointimalli on perustunut
1950-luvulla räjäytettyjen ydinpommien uhrien nopeaan, ulkoiseen
altistumiseen säteilylle. Malli on kuitenkin osoittautunut riittämättömäksi
selittämään pitkäaikaista, sisäistä altistumista säteilylle. ECRR2010
raportti osoittaa jo aikaisemman ECRR2003 raportin esittämän uuden riskien
arviointimallin yhtäpitäväksi saatujen tutkimustulosten kanssa, ja selittää
näin riskien arviointimallin ja todelliseen aineistoon perustuvien
tutkimusten välillä esiintyneen ristiriidan.

Ulsterin yliopiston professori, biofysiikan tohtori ja Euroopan
säteilyriskikomitean tieteellinen sihteeri Chris Busby on vierailulla
Helsingissä 20 – 25.4.2010. Busby on tutkinut mm. radioaktiivisten päästöjen
vaikutusta Irlanninmeren rannikolla Walesissa ja Irlannissa. Busbyn
tutkimusryhmä on löytänyt Itämeren sedimenteistä yli 50 kertaa enemmän
cesium-137:ää kuin, mitä Irlanninmeressä oli siellä tehdyn tutkimuksen
aikana. Radioaktiivisuuden nousu johtuu ydinkokeista, Tshernobylin
onnettomuudesta ja ydinvoimaloiden jatkuvista päästöistä. Itämeri on tällä
hetkellä maailman radioaktiivin meri. Tämän vaikutukset ovat havaittavissa
mm. Ruotsin rannikkoalueilla rintasyövän lisääntymisenä.

Chris Busby alustaa aiheesta “Itämeri – maailman radioaktiivisin meri?
Radioaktiivisen säteilyn terveysvaikutukset rannikkoalueilla” Suomen
Sosiaalifoorumissa lauantaina
24.4.2010 klo 12 – 13.45. Ruotsalainen työväenopisto, Dagmarinkatu 3,
liikuntasali.

Lehdistötilaisuus on siis perjantaina 23.4.2010 klo 13 – 14, Pressiklubilla,
Helsingin päärautatieaseman II krs.

Haastattelut ja tiedustelut:

Ulla Valovesi
Chris Busby
ulla.valovesi@netti.fi
christo@greenaudit.org
puh. 019-237 035                                                          +
44-7989 42 88 33

Share

Tervetuloa Sosiaalifoorumiin!

Nyt yhdeksättä kertaa järjestettävä Suomen Sosiaalifoorumi on Suomen suurimpia kansalaisjärjestöjen vuotuisia kohtaamisia. Tänä vuonna Sosiaalifoorumi kokoaa Helsingin kaupungin ruotsinkieliselle työväenopisto Arbikselle (Dagmarinkatu 3, Helsinki) lähes sata järjestöä yli seitsemänkymmenen esitelmän, seminaarin, paneelikeskustelun, työpajan ja muun ohjelman merkeissä. Odotamme paikalle yli 2000 osallistujaa eri puolilta Suomea keskustelemaan ja jakamaan tietoa ajankohtaisista aiheista.

Sosiaalifoorumi on kaikille kävijöille avoin ja maksuton tapahtuma.

Toisenlainen maailma on mahdollinen – Tervetuloa!

Lauantai-iltana voi Sosiaalifoorumi-tunnelmia jatkaa Helsingin Kruununhaassa (Rauhankatu 15) sijaitsevassa Pianobaarissa, jossa juhlitaan rauhan ja väkivallattomuuden puolesta Natoa ja rasismia vastaan klo 21 alkaen.

Fiesta Simpatica tarjoaa kulttuuriohjelmaa, rauhan sanomaa sekä leppoisaa yhdessäoloa Pianobaarin rennossa tunnelmassa.

Ohjelmassa luvassa:

* Susanna Haavisto, Stilimba Duo, Zagolik, A. A. Tuutilull, Susanna Hietala, Rauni Salminen, Nastaran Nasirzadeh…

* Valokuvaesitys Intiasta ja Suomesta sekä lukunäytteitä Seija Vilénin romaanista ”Mangopuun alla”. Teemana sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo.

* Lyhytelokuva “Äiti ei enää keilaa”. Arja Pekurinen kertoo elokuvasta.

* Anneli Sauli, runoja; Roxana Crisologo, videorunoja.

Fiesta Simpatica on Sosiaalifoorumin iltatapahtuma, jonne ovat kaikki tervetulleita vaikkapa jatkamaan lauantain foorumikeskusteluja ja tapaamaan tuttuja ympäri maata.

LIPUT 5 euroa (Pandin jäsenet puoleen hintaan eli 2,5 euroa)
Juhlan tuotto käytetään toimintaan rauhan ja väkivallattomuuden puolesta.

Tule skoolaamaan yhdessä keväälle, rauhalle ja rakkaudelle!

Share

Kutsu lehdistötilaisuuteen 23.4.

Nyt yhdeksättä kertaa järjestettävä Suomen sosiaalifoorumi on Suomen
suurin ja tärkein kansalaisjärjestöjen vuotuinen kohtaaminen. Tänä
vuonna
 Sosiaalifoorumi kokoaa Helsingin kaupungin ruotsinkieliselle
työväenopisto Arbikselle (Dagmarinkatu 3, Helsinki) lähes sata
järjestöä, yli
 seitsemänkymmenen esitelmän, seminaarin,
paneelikeskustelun, työpajan ja muun ohjelman merkeissä. Odotamme
paikalle yli 2000 osallistujaa eri
puolilta Suomea keskustelemaan ja
jakamaan tietoa ajankohtaisista
 aiheista.

Tiedotustilaisuudessa puhuu yksi viikonlopun ulkomaisista vieraista,
Swazimaan valtion työntekijöiden ammattiliiton ja yhdistyneen
demokraattisen opposition PUDEMOn edustaja Quinton Dlamini. PUDEMO
haluaa vauhdittaa Mswatin hallintoon kohdistuvaa painetta vaatimalla
kansainvälistä turismi- ja kauppasaartoa. He vaativat vahvaa
kansainvälistä painetta, jotta maassa pidettäisiin demokraattiset
vaalit ja saataisiin uusi perustuslaki. Dlamini puhuu lauantaina klo
16 alkavassa seminaarissa ’Swazimaan kriisi – diktatuuria vastustava
demokraattinen oppositio tarvitsee tarvitsee tukeamme’.

Sosiaalifoorumi alkaa lauantaina klo 10.30 keskustelulla demokratiasta
ja demokratiavajeesta, josta alustavat filosofi ja kansalaisaktivisti
Thomas Wallgren, tutkija Hanna Kuusela, Ylen taloustoimittaja Seppo
Konttinen ja asukasaktiivi Heikki Takkinen.

Muita mielenkiintoisia ajankohtaisia poimintoja ovat esimerkiksi
Verkon vihapuhe -keskustelu, panelisteina HS.fi- keskusteluiden vetäjä
Kaisa Hakkarainen, verkkokolumnisti Akuliina Saarikoski,
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakso ja ammattimoderaattori
Petja Jäppinen. Rahoitusmarkkinaverosta puhuvat mm. Kimmo Kiljunen
(kansanedustaja, sd.), Outi Alanko- Kahiluoto (kansanedustaja, vihr.)

Keskusteluun ydinaseettomasta maailmasta johdattelevat muun muassa
Rauhanliiton puheenjohtaja Tarja Cronberg ja tutkija Kati Juva.
Viikonlopun päättää sunnuntaina keskustelu ’Onko uusliberalismin aika
ohi?’ puhujinaTeivo Teivainen (professori, Helsingin yliopisto) Outi
Alanko- Kahiluoto (kansanedustaja, eduskunnan Attacin puheenjohtaja)
Jarkko Eloranta (puheenjohtaja, Suomen ammattiliittojen
solidaarisuuskeskus SASK) Raisa Ranta (kansalaisaktivisti).
Keskustelua vetää Mikko Sauli.

Lehdistötilaisuus pidetään perjantaina 23.4.2010 klo 14.30,
Pressiklubilla, Helsingin päärautatieaseman II krs

Ohjelman löydät kokonaisuudessaan http://www.sosiaalifoorumi.fi

Lisätietoja:

Kaisu Suopanki / tiedottaja
kaisu.suopanki@gmail.com p. 041 – 721 0875

Esa Perkiö / projektikoordinaattori
esa.perkio@helsinki.fi p. 050 – 542 8828

Share

Verkon vihapuhe

Verkon keskustelupalstat täyttävä vihapuhe herättää närää ja muokkaa
vaivihkaa koko yhteiskunnallista asenneilmapiiriä siirtolaisuuden ja
tasa-arvon suhteen. Mistä vihapuhe syntyy ja kumpuaa? Miten vihapuhe tulisi
kohdata: vaikenemalla, kieltämällä, dialogilla vai vastapuheella?

Suomen sosiaalifoorumissa asiaa pohditaan maailma.netin
paneelikeskustelussa.

Panelistit:

Kaisa Hakkarainen, HS.fi-keskusteluiden vetäjä
Akuliina Saarikoski, verkkokolumnisti
Dan Koivulaakso, Vasemmistonuorten puheenjohtaja
Petja Jäppinen, ammattimoderaattori

Keskustelua johtaa maailma.netin päätoimittaja Perttu Iso-Markku.

http://maailma.net

Share

Miksi veronkiertoon ei puututa? Harmaa työ kuriin-keskustelutilaisuus

Suomen sosiaalifoorumissa keskustellaan myös veronkierron ongelmista.

Keskustelua avaa VIRKE-projektin projektipäällikkö Janne Marttinen. Hänen
teemana on ”Ajankohtaista harmaasta taloudesta ja talousrikollisuudesta”.

Kommenttipuheenvuorot pitävät SAK:n ekonomi Erkki Laukkanen ja
kansanedustaja Kari Uotila (vas.).

Kentän puheenvuoroissa mm. NCC:n pääluottamusmies Teppo Rautiainen.

Tilaisuuden järjestää Uudenmaan ay-vasemmisto.

Share

Dalit – uskonto- ja kulttuuriperusteisen syrjinnän vastainen työ

Lehdistötiedote
Dalit – uskonto- ja kulttuuriperusteisen syrjinnän vastainen työ

260 miljoonaa ihmistä kärsii kastiin perustuvasta syrjinnästä. Syntyperänsä takia he joutuvat tekemään vaarallisimmat ja vastenmielisimmät työt. Tämä vangitsee heidät köyhyyteen ja vahvistaa heidän hyljeksittyä asemaansa.

Helsingin seurakuntayhtymän yhteiskunnallinen työ, Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Ekumeeninen Neuvosto järjestävät seminaarin kastisyrjinnästä Helsingin ruotsinkielisen työväenopisto Arbiksen tiloissa (Dagmarinkatu 3) la 24.4. klo 18.00–19.45. Seminaari on osa
Suomen Sosiaalifoorumin ohjelmaa.

Seminaarin pääpuhuja on Executive Secretary Elizabeth Joy (UK), joka tuntee omakohtaisesti sekä
elämän kastittomana että kastittomien hyväksi tehtävän työn.

Mukana ovat myös Petri Merenlahti Kirkon Ulkomaanavusta ja dalit-teemasta pro gradunsa tehnyt Tiina-Mari Mällinen Suomen Ekumeenisesta Neuvostosta. Mällinen alustaa uskontoon perustuvasta syrjinnästä. Merenlahti kertoo Nepalin vapautettujen maaorjien tilanteesta – kuinka syrjintä ylläpitää köyhyyttä ja kuinka kehitysyhteistyö tuottaa tulosta silloin, kun se pureutuu köyhyyden syihin.

Tilaisuudessa esitetään myös Hannamari Shakyan Nepalin entisiä maaorjia kuvaava lyhytelokuva ”Ei kenenkään maalla”

Nepalissa tiettyjen ihmisryhmien syrjintä on juurtunut syvälle kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Se
jarruttaa kehitystä ja sitoo ihmisiä köyhyyteen.

Vanhastaan kastilaitos on määrännyt ihmisen yhteiskunnallisen aseman jo syntymässä. Vaikka
järjestelmä on virallisesti kielletty, maan kolme miljoonaa dalitia eli kastitonta elää
köyhyysloukussa ja syrjinnän kohteena.

Kamayat ja haliyat ovat nykyajan maaorjia, jotka tekevät lapsesta alkaen 12-tuntisia työpäiviä
sukupolvelta toiseen periytyvien velkojen maksamiseksi. Vaikka Nepalin hallitus lakkautti
maaorjakäytännöt 2000-luvulla, molemmat ryhmät kamppailevat yhä asemastaan ja
toimeentulostaan.

Hannamari Shakyan lyhytdokumentti kuvaa elämää Nepalin länsiosissa, jossa Kirkon
Ulkomaanavun tuella on lisätty entisten maaorjien tietoisuutta omista oikeuksistaan ja nostettu
heidän itsetuntoaan. Kamayat ja haliyat ovat alkaneet ajaa oikeuksiaan täysivaltaisina
yhteiskunnan jäseninä, ja heille on pyritty luomaan toimeentulon edellytykset.

Entisten maaorjien tilanne osoittaa havainnollisesti, kuinka köyhyyden syyt ovat syrjinnässä ja
yhteiskunnallisessa epäoikeudenmukaisuudessa. Samalla se kertoo, miten kehitysyhteistyö
tuottaa tulosta, kun sen avulla puretaan kehityksen esteitä yhdessä paikallisten ihmisten kanssa.

Suomen sosiaalifoorumi järjestetään nyt 9. kertaa. Liki sata kansalaisjärjestöä ja -liikettä, ay-tahoa,
kirkon ja kulttuurialan toimijaa järjestävät yhdessä yli 70 tapahtumaa, seminaaria ja työpajaa.
Tilaisuudet ovat avoimia ja osallistujille maksuttomia. Suomen Ulkoasiainministeriö on tapahtuman
päärahoittaja. Päivitetty ohjelmisto osoitteessa: www.sosiaalifoorumi.fi

Share
1 2 3 10