Tule ohjausryhmän jäseneksi

Sosiaalifoorumin ohjausryhmään kaivataan vielä teemakoordinaattoreita. Hyvinvointi, työ ja toimeentulo -teemaan kaivataan toista koordinaattoria. Lisäksi haetaan Ympäristökriisi-teemaan lisäkoordinaattoria.

Mikäli kiinnostuit, lähetä asiasta tiedustelu Heikki Ketoharjulle. heikki.ketoharju@iki.fi, 050 9189139 (myös Whatsapp- ja Signal -viestit toimivat.)

Share

Suomen sosiaalifoorumi pidetään 29.-30.8.2020

Koronaviruksen aiheuttaman tilanteen vuoksi huhtikuun lopulla pidettäväksi suunniteltu Suomen sosiaalifoorumi siirretään elokuun loppuun, 29.-30.8.2020 viikonlopulle.

Jo ilmoittautuneille osatapahtumajärjestäjille tiedotetaan asiasta ja sovitaan erikseen, kuinka ohjelmailmoittautumisen kanssa toimitaan. Sosiaalifoorumin järjestäjien toive on, että mahdollisimman suuri osa foorumiin suunnitellusta ohjelmasta voidaan toteuttaa myös elokuussa.

Foorumin kokoontumisen siirtämisestä johtuen täydentävä ilmoittautuminen foorumiin on mahdollista myöhemmin keväällä. Tästä tiedotetaan erikseen, kun ilmoittautumisen yksityiskohdat ovat selvillä.

Sosiaalifoorumin mottona on Toisenlainen maailma on mahdollinen. Maailma näyttää koronaviruksen ja talouskriisin oloissa välttämättä erilaiselta kuin ennen. Aktiivisen kansalaisyhteiskunnan rooli on nyt ratkaiseva.

Seuraava Sosiaalifoorumin yleiskokous järjestetään 1.4. Kutsu yleiskokoukseen löytyy tämän linkin takaa.

Share

Tervetuloa Sosiaalifoorumin yleiskokoukseen 4.3.2020

Tervetuloa Sosiaalifoorumin yleiskokoukseen keskiviikkona 4.3. klo 17.30 alkaen Seurakuntien talolle.

Maaliskuun yleiskokouksessa käsitellään viestintäsuunnitelma, vahvistetaan työntekijöiden rekrytointi, päätetään avajaistilaisuuden sisällöstä ja lyödään lukkoon ohjelmakartta.

Yleiskokoukset ovat avoimia kaikille kiinnostuneille, jotka haluavat tulla mukaan Sosiaalifoorumin rakentamiseen. Seuraava Sosiaalifoorumi järjestetään 25.-26.4.2020. Haluamme tehdä tapahtumasta innostavan ja uusia ideoita synnyttävän!

Sosiaalifoorumin yleiskokoukset pidetään Seurakuntien talolla, Kolmas linja 22. Ilmoittaudu ala-aulassa vahtimestarille, niin hän ohjaa oikeaan huoneeseen.

Tervetuloa!

Share

Tervetuloa Sosiaalifoorumin yleiskokoukseen ti 4.2. klo 17.30

Tervetuloa Sosiaalifoorumin yleiskokoukseen tiistaina 4.2. klo 17.30 alkaen Seurakuntien talolle. Kokouksen tärkeä anti on päättää tämän vuoden kansainvälisestä vieraasta. Vieraita saa esittää kokoukseen saakka.

Yleiskokoukset ovat avoimia kaikille kiinnostuneille, jotka haluavat tulla mukaan Sosiaalifoorumin rakentamiseen. Seuraava Sosiaalifoorumi järjestetään 25.-26.4.2020. Haluamme tehdä tapahtumasta innostavan ja uusia ideoita synnyttävän!

Helmikuun yleiskokouksessa päätetään kansainvälisistä vieraista, käydään läpi työntekijärekryn tilannetta ja mietitään tapoja tehdä foorumia laajemmin näkyväksi. Lisäksi täydennetään Sosiaalifoorumin ohjausryhmän kokoonpanoa.

Sosiaalifoorumin yleiskokoukset pidetään Seurakuntien talolla, Kolmas linja 22. Ilmoittaudu ala-aulassa vahtimestarille, niin hän ohjaa oikeaan huoneeseen.

Tervetuloa!

Share

Sosiaalifoorumin ilmoittautuminen on avoinna

 

HUOM! Tämä on vuoden 2020 info, vuoden 2023 info täällä. 

Sosiaalifoorumin 2020 ilmoittautuminen aukesi keskiviikkona 22.1.2020 ja on avoinna 24.2.2020 saakka.

Toivotamme kaikki esitykset Sosiaalifoorumin ohjelmaksi tervetulleiksi. Järjestä keskustelutilaisuus, työpaja, interaktiivinen peli tai mitä hyvänsä muuta! Sosiaalifoorumi on alusta kansalaisliikkeiden ja -järjestöjen omaehtoiselle toiminnalle.

Tämän vuoden Sosiaalifoorumin teema on Nyt on toiminnan aika!

Oheisen linkin kautta löydät lisää tietoa tämän vuoden ilmoittautumisesta, teemoista, teemakoordinaattoreista ja paljon muuta:

Ilmoittaudu Sosiaalifoorumiin

Share

Suomen Sosiaalifoorumin järjestötiedote 21.12.2019

Suomen sosiaalifoorumi pidetään 25.-26.4.2020 Arbiksella Helsingissä. Aiempien vuosien tapaan tavoite on järjestää monipuolinen kansalaisyhteiskunnan voimannäyttö, jossa on keskusteluja, työpajoja, kulttuuria ja yllättäviä kohtaamisia.

Verkostojen tapaaminen

Sosiaalifoorumin verkostotapaaminen pidetään 14.1. Klo 17.30 Seurakuntien talolla, Kolmas linja 22, Helsinki. Kutsumme mukaan epämuodollisesti järjestäytyneissä, löyhissä verkostoissa toimivia ihmisiä miettimään, mitä Sosiaalifoorumi voisi tarjota teille. Tarkempi kutsu täällä:

https://sosiaalifoorumi.fi/2019/kutsu-sosiaalifoorumin-verkostotapaamiseen-14-1/

Esityksiä Sosiaalifoorumin kansainvälisiksi vieraiksi toivotaan

Onko teidän järjestöllänne tai verkostollanne hyvä ehdotus kansainvälisestä vieraasta, joka voitaisiin kutsua Sosiaalifoorumiin? Pyydämme ehdotukset helmikuun yleiskokoukseen 4.2. mennessä.

https://sosiaalifoorumi.fi/2019/pyynto-esityksista-suomen-sosiaalifoorumin-kansainvaliseksi-vieraaksi/

Foorumiin ilmoittautuminen aukeaa jälleen tammikuussa

Ilmoittautuminen Sosiaalifoorumiin avataan tammikuun lopussa. Seuraavassa yleiskokouksessa päätetään ilmoittautumisen avaamisesta. Tulevan sosiaalifoorumin teemoiksi kaavailtiin joulukuun yleiskokouksessa seuraavia:

    1. Ympäristökriisi

    2. Talousjärjestelmän muutostarpeet

    3. Hyvinvointi, työ ja toimeentulo

    4. Yhdenvertaisuus, syrjintä ja vihapuhe

    5. Media demokratian rakentajana?

Foorumin yleiseksi teemaksi syksyn kokousten pohjalta ehdotetaan: Nyt on toiminnan aika.

Teemakoordinaattoreita haetaan

Jokaisella alateemalla on 1-2 teemakoordinaattoria, jotka toimivat linkkeinä Sosiaalifoorumin ja osatapahtumajärjestäjien välillä ja huolehtivat alateemansa ohjelmakokonaisuuden koordinoinnista. Teemakoordinaattorit ovat osana ohjausryhmää, joka muodostetaan vuoden alkupuolella. Pyydämmekin ilmoittautumisia vapaaehtoisiksi teemakoordinaattoreiksi, jotta saamme varmistettua kaikille hyvän ja onnistuneen tapahtuman. Ilmoittautua voi osoitteeseen sosiaalifoorumi @ riseup.net

Kevään yleiskokousaikataulu:

Kokoukset järjestetään Seurakuntien talolla Helsingissä.

  • ti 14.1.2020 klo 17.30

  • ti 4.2. klo 17.30

  • ti 3.3. klo 17.30

  • ti 7.4. klo 17.30

  • ti 5.5. klo 17.30

Kutsu sosiaalifoorumin verkostotapaamiseen

Sosiaalifoorumin pyrkimys on rakentaa yhteinen tila, jossa erilaiset kansalaisjärjestöt ja muut sosiaaliset liikkeet kohtaavat. Haluaisiko teidän porukkanne olla osa tätä kohtaamista ensi vuoden Sosiaalifoorumissa 25.-26.4.?

Tervetuloa tiistaina 14.1. klo 17:30 Seurakuntien talolle avoimeen, fasilitoituun tapaamiseen miettimään, millaista sisältöä ensi Sosiaalifoorumissa voisi nähdä – tai ihan vain kuulemaan lisää Sosiaalifoorumista. Tapaamiseen osallistuminen ei sido mihinkään. Kahvitarjoilu

Miksi kutsumme teidät?

Haluamme tuoda näkyväksi heikkoja signaaleja yhteiskunnallisesta muutoksesta. Näitä saattaa hyvin löytyä juuri itseohjautuvasta kansalaistoiminnasta, kuten yhteisen asian puolesta toimivista Facebook-ryhmistä. Haluamme, että Sosiaalifoorumi on prosessi, jossa järjestöt, verkostot ja toimintaryhmät luovat yhteyksiä ja kehittävät yhdessä uutta toimintaa.

Mikä Sosiaalifoorumi?

Sosiaalifoorumi on alusta kansalaiskeskustelulle. Tapahtumaan on järjestämässä sisältöjä suuri joukko erilaisia kansalaisjärjestöjä, verkostoja, yhteiskunnallisia liikkeitä, ay-liikkeitä, kirkollisia ja kulttuurialan toimijoita.  Suomen sosiaalifoorumissa etsitään mm. seminaarien, paneelikeskustelujen, työpajojen, teatterin, valokuvataiteen ja musiikin voimalla inhimillisiä vaihtoehtoja vallitsevalle uusliberalistiselle politiikalle sekä ratkaisuehdotuksia Suomen ja maailman ongelmiin.

Kutsu verkkosivuillamme:
https://sosiaalifoorumi.fi/2019/kutsu-sosiaalifoorumin-verkostotapaamiseen-14-1/

 

Share

Tervetuloa Sosiaalifoorumin yleiskokoukseen 14.1.

Tervetuloa Sosiaalifoorumin vuoden ensimmäiseen yleiskokoukseen 14.1. klo 17.30 alkaen Seurakuntien talolle. Kokouksen aluksi pidetään verkostojen tapaaminen, johon toivotaan ihmisiä epämuodollisista kolmannen sektorin verkostoista.

Yleiskokoukset ovat avoimia kaikille kiinnostuneille, jotka haluavat tulla mukaan Sosiaalifoorumin rakentamiseen. Seuraava Sosiaalifoorumi järjestetään 25.-26.4.2020. Haemme nyt teemoja, järjestöjä tekijöiksi ja uusia ideoita foorumin kehittämiseksi.

Tammikuun yleiskokouksessa päätetään ilmoittautumisen avaamisesta, menettelytapaohjeista, osatapahtumamaksusta, pöytäpaikkailmoittautumisen avaamisesta sekä työntekijärekryn avaamisesta. Lisäksi kootaan ohjausryhmä Sosiaalifoorumille.

Sosiaalifoorumin yleiskokoukset pidetään Seurakuntien talolla, Kolmas linja 22. Ilmoittaudu ala-aulassa vahtimestarille, niin hän ohjaa oikeaan huoneeseen.

Tervetuloa!

Share

Kutsu sosiaalifoorumin verkostotapaamiseen 14.1.

Sosiaalifoorumin pyrkimys on rakentaa yhteinen tila, jossa erilaiset kansalaisjärjestöt ja muut sosiaaliset liikkeet kohtaavat. Haluaisiko teidän porukkanne olla osa tätä kohtaamista ensi vuoden Sosiaalifoorumissa 25.-26.4.?

Tervetuloa tiistaina 14.1. klo 17:30 Seurakuntien talolle avoimeen, fasilitoituun tapaamiseen miettimään, millaista sisältöä ensi Sosiaalifoorumissa voisi nähdä – tai ihan vain kuulemaan lisää Sosiaalifoorumista. Tapaamiseen osallistuminen ei sido mihinkään. Kahvitarjoilu

Miksi kutsumme teidät?

Haluamme tuoda näkyväksi heikkoja signaaleja yhteiskunnallisesta muutoksesta. Näitä saattaa hyvin löytyä juuri itseohjautuvasta kansalaistoiminnasta, kuten yhteisen asian puolesta toimivista Facebook-ryhmistä. Haluamme, että Sosiaalifoorumi on prosessi, jossa järjestöt, verkostot ja toimintaryhmät luovat yhteyksiä ja kehittävät yhdessä uutta toimintaa.

Mikä Sosiaalifoorumi?

Sosiaalifoorumi on alusta kansalaiskeskustelulle. Tapahtumaan on järjestämässä sisältöjä suuri joukko erilaisia kansalaisjärjestöjä, verkostoja, yhteiskunnallisia liikkeitä, ay-liikkeitä, kirkollisia ja kulttuurialan toimijoita.  Suomen sosiaalifoorumissa etsitään mm. seminaarien, paneelikeskustelujen, työpajojen, teatterin, valokuvataiteen ja musiikin voimalla inhimillisiä vaihtoehtoja vallitsevalle uusliberalistiselle politiikalle sekä ratkaisuehdotuksia Suomen ja maailman ongelmiin.

Share

Pyyntö esityksistä Suomen sosiaalifoorumin kansainväliseksi vieraaksi

Suomen sosiaalifoorumin yleiskokous pyytää järjestöiltä ja verkostoilta esityksiä Sosiaalifoorumin kansainvälisiksi vieraiksi.

Onko teidän järjestöllänne tai verkostollanne hyvä ehdotus kansainvälisestä vieraasta, joka voitaisiin kutsua Sosiaalifoorumiin? Pyydämme ehdotukset helmikuun yleiskokoukseen 4.2. mennessä.

Toivomme teidät paikalle esittelemään kansainvälisen vieraan ja perustelemaan ehdotuksenne.

Sosiaalifoorumi kustantaa vieraan matka- ja viisumikulut sekä majoituksen kuitteja vastaan, ja lisäksi maksaa pienen päivärahan Sosiaalifoorumin ajaksi. Vieras on esillä Sosiaalifoorumin tiedotuksessa. Vieras kutsutaan Sosiaalifoorumin avajaistilaisuuteen ja lisäksi ohjelmaan varataan paikka hänen kanssaan järjestettävää tilaisuutta varten.

Kutsuva taho taas puolestaan vastaa vieraan muusta ohjelmasta ja muista kuluista Suomen vierailun aikana.

Lähetä ehdotus vieraasta osoitteeseen sosiaalifoorumi@riseup.net helmikuun yleiskokoukseen 4.2. mennessä.

 

Share
1 2 3 7