Sosiaalifoorumi on kansalaisjärjestöjen yhteistyön voimannäyte

Vuoden 2015 sosiaalifoorumissa järjestettiin yli 120 kansalaisjärjestön voimin 80 osatapahtumaa ja tapahtuma keräsi 1600 seminaarikävijää. Ensi vuoden sosiaalifoorumia suunnitellaan jo ja se järjestetään loka-marraskuussa 2016.

”Tämän vuoden sosiaalifoorumi onnistui hyvin, meillä oli paljon ohjelmaa ja mielenkiintoisia kansainvälisiä vieraita. Vapaaehtoistyön keskeisyys sosiaalifoorumin järjestämisessä korostui ja onkin hienoa huomata, että ihmiset tekevät tällaista työtä vapaa-ajallaan. Siksi toivonkin, että sosiaalifoorumi jatkuu myös tulevaisuudessa, koska sen järjestäminen osoittaa, että kansalaisjärjestöt pystyvät tekemään yhteistyötä isompienkin hankkeiden parissa”, pohtii vuoden 2015 vastuu- ja tilijärjestön Attacin puheenjohtaja Omar El-Begawy.

Sosiaalifoorumissa on tunnetusti valtaisa määrä ohjelmaa eikä kaikkea ehdi nähdä. Tänä vuonna pyrimmekin dokumentoimaan osatapahtumien sisältöjä uudella tavalla ja ahkerat vapaaehtoisemme kirjoittivat yhteenvetoja suurimmasta osasta seminaareja.

Sosiaalifoorumin toimintatapojen kehittämistyö on myös aloitettu ja Suvi Van Gestelin koostama raportti on nyt luettavissa verkkosivuiltamme. Kehittämistyö tulee jatkumaan myös ensi vuoden sosiaalifoorumissa.

Kiitos kaikille 25.-26.4.2015 järjestettyyn Suomen sosiaalifoorumiin osallistuneille vapaaehtoisille, osatapahtumien järjestäjille, näytteilleasettajille, työpajoille, muille tahoille ja tietenkin yleisölle.

Vuoden 2016 sosiaalifoorumia suunnitellaan jo

Ensi vuoden sosiaalifoorumin suunnittelu on jo aloitettu ja tapahtuma on päätetty pitää loka-marraskuussa 2016. Seuraavaa sosiaalifoorumia suunnitellaan avoimissa yleiskokouksissa, jonne kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita osallistumaan. Seuraava yleiskokous on tiistaina 25.8. klo 17 Seurakuntien talolla (Kolmas linja 22, Helsinki).

 

Share

Suomen sosiaalifoorumin yleiskokous 9.6.2015 klo 17

Suomen sosiaalifoorumin yleiskokous 9.6.2015 klo 17
seurakuntien talolla os. Kolmas linja 22, Helsinki. Vahtimestari opastaa ala-aulasta eteenpäin.

Käsiteltävät asiat:

– Vuosien 2016-2017 sosiaalifoorumin tili- ja vastuujärjestö.
– Seuraavien sosiaalifoorumien ajankohta: keväällä vai syksyllä?
– Suomen sosiaalifoorumien organisoinnin pitkän ajan kehittäminen.

Kokouksessa keskustellaan ehdotuksesta perustaa yhdistys, joka hoitaisi sosiaalifoorumin organisoimista jatkossa.

Edellisessä kokouksessa ehdotus herätti kommentteja puolesta ja vastaan.

Onko tarkoituksenmukaista perustaa esim. Suomen sosiaalifoorumin tuki ry, jossa sosiaalifoorumin jatkuvuudesta kiinnostuneet järjestöt sitoutuisivat yhteistoimin järjestämään tapahtuman?
Yhdistyksen perustamista kannattavat ovat esittäneet, että yhdistykselle sovittaisiin säännöt yleiskokouksissa ja siihen voisivat liittyä myös henkilöjäsenet. Itse tapahtuman kulkua ohjaamaan valittaisiin ohjausryhmä ja pidettäisiin kaikille avoimia yleiskokouksia.

Kokous on avoin kaikille Suomen sosiaalifoorumin järjestämisestä kiinnostuneille. Tervetuloa!

Share

Mikä on sosiaalifoorumin merkitys? Haastattelussa Pekka Haavisto, Arja Alho, Paavo Arhinmäki ja Teivo Teivainen

Pekka Haavisto kertoo tunnelmia tämän vuoden sosiaalifoorumista.

Paavo Arhinmäki, mikä on sosiaalifoorumin merkitys?

Haastattelussa Arja Alho.

Haastattelussa maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen Helsingin yliopistosta.

Toimittaja: Jenny Koivukoski
Kuvaaja: Vesa Rajala

Share

Tervetuloa Suomen sosiaalifoorumin yleiskokoukseen 6.5. klo. 17–19

Onko Suomen sosiaalifoorumi aikansa elänyt reliikki vai tarvitaanko sitä nyt enemmän kuin koskaan? Miten haluaisit päivittää sosiaalifoorumia palvelemaan paremmin kansalaisten ja järjestökentän tarpeita? Kenestä tulisi seuraava vastuu-ja tilijärjestö ja Suomen sosiaalifoorumin 15-vuotissynttäreiden järjestäjä?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin haemme vastauksia Suomen sosiaalifoorumin yleiskokouksessa, joka järjestetään keskiviikkona 6.5. klo 17.00 – 19.00 Seurakuntien talolla (Kolmas linja 22b). Alakerran vahtimestari neuvoo oikeaan paikkaan.

Esityslista 6.5. klo 17-19

1. Kokemukset ja palautteet Suomen sosiaalifoorumista 2015
2. Suomen sosiaalifoorumi 2016: rahoitus, tilat ja tili- ja vastuujärjestö
3. Järjestetäänkö Suomen sosiaalifoorumi syksyllä 2016 kevään sijaan
4. Tiedon ja kokemuksen siirtyminen – miten tämän vuoden työntekijät ja ohjausryhmä ovat mukana ensi vuonna
5. Toimintatapojen kehittäminen: osallistavat menetelmät, oheistapahtumat esim. Sosiaalifoorumi -klubi
6. Muut asiat
Tervetuloa mukaan vaikuttamaan!

Share

Kansanliikkeet eivät voi paeta organisaatioita

Organisaatiot ovat pitkään olleet kansalaisliikkeiden teorioissa kiistanalainen aihe. Yhtäältä organisaatiot voidaan käsittää välttämättöminä ja arvokkaina resursseina, ja toisaalta antiteeseinä, jotka tukahduttavat demokratian. On kuitenkin mahdotonta väittää, että ihmisten ja ideoiden mobilisointi onnistuisi ilman jonkinasteista järjestäytymistä.

Viikonloppuna Suomen Sosiaalifoorumissa vieraili brasilialainen Rodrigo Nunes (Catholic University of Rio de Janeiro), joka on nimetty yhdeksi Latinalaisen Amerikan kuumimmista poliittisista filosofeista. Organisation of the Organisationless: From Social Networks to Political Parties -seminaarissa Nunes keskusteli Hanna Nikkasen ja Teivo Teivaisen kanssa kansalaisliikkeiden erilaisista tavoista järjestäytyä sosiaalisten ja taloudellisten ongelmien ympärille ja miten organisaatiot tulisi ymmärtää. Tai kuten Nunes ja Teivainen molemmat asian ilmaisivat; nykyiset organisaatiot eivät ole kuten entiset.

Rodrigo Nunes ja Nicanor Perlas Sosiaalifoorumin avajaisissa.

Rodrigo Nunes ja Nicanor Perlas Sosiaalifoorumin avajaisissa.

Keskustelu perustui Nunesin 2014 ilmestyneeseen kirjaan Organisation of the Organisationless: Collective Action after Networks. Keskeistä kirjassa ja Nunesin tutkimuksessa on ajatus, että kaikki kansanliikkeet muodostavat organisaatioita ja että nykyiset järjestäytymismallit voivat olla ristiriidassa aktivismiin liitettyjen ideoiden, kuten horisontaaliuuden ja suoran demokratian, kanssa. Viitaten Podemos -liikkeeseen, Nunes kertoi, että järjestäytyminen on muuttumassa ja kansanliikkeissä voidaan nähdä paluuta muodollisuuteen, niin kutsuttuun puoluemalliin. Viime vuosikymmenien aikana  muodostunut ymmärrys kansanliikkeistä verkostoina ei ole kuitenkaan menettänyt deskriptiivistä voimaansa, vaan verkostojen voidaan vieläkin sanoa kuvaavan kollektiivisen toiminnan muotoa ja toimintaa.

Kansanliikeiden toimintaan liittyy monenlaisia toimijoita ja erilaisia organisaatiomalleja ja keskeistä Nunesin esittämälle argumentille on ekologioiden käsite. Ekologiat sisältävät sekä muodollisia ja epämuodollisia toimijoita, aina puoluemallista löyhiin verkostoihin. Hänen mukaansa verkostot ovat itse asiassa kansanliikkeiden nollapiste, jossa toiminta tulee ennen varsinaista muotoa. Toisin sanoen järjestäytyminen, sen rakenne ja johtajuus voivat ottaa löyhän tai muodollisen rakenteen, mutta lopulta kansanliikkeet eivät voi paeta organisaatiota . Organisaatio ottaman muodon tulisi seurata toimintaa – ei toisin päin. Nunes uskookin, että ideaalisen organisaation normatiivinen määrittely on tarpeetonta ja mielenkiintoisempaa on tarkastella, kuinka järjestäytyminen tapahtuu ilman ennalta määriteltyä toimintamallia. Tästä on hänen mukaansa järjestäytymättömien järjestäytymisessä (organisation of the organisationless) on kyse.

Lisää aiheesta:

 

Teksti:
Mikko Laamanen
Kansanliikkeiden tutkija ja Suomen sosiaalifoorumi 2015 vapaaehtoinen

Kuva:
Antti Seppänen

Share

Suomen sosiaalifoorumi räjäytti pankin ja kyseenalaisti vallitsevan vallan

Suomen sosiaalifoorumi kierähti käyntiin lauantaina 25.4. Perinteiseen tapaan Arbis täyttyi mielenkiintoisesta keskustelusta ja positiivisesta työntouhusta – kiinnostus oppia lisää globaaleista epäkohdista on ilmeinen.

”Nicanor Perlasin luento täytti kaikki odotukset – huomenna keskustelu jatkuu kahdessa hänen vetämässään työpajassa. Kaiken kaikkiaan lauantai on ollut hektinen ja energinen aloitus sosiaalifoorumille”, toteaa sosiaalifoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Pirjo Kerminen.

WP_20150425_009 (2)

Sosiaalifoorumi kokosi yhteen jälleen yli tuhat kävijää. 45 erilaisesta osatapahtumasta löytyi jokaiselle jotain mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää. Yleinen ilmapiiri oli rento ja keskittynyt.

”Vapaakauppasopimukset ovat herättäneet valtavasti keskustelua pitkin kevättä – myös sosiaalifoorumissa aihe nousi esiin lukuisissa keskusteluissa ja työpajoissa. Hyvä, että ihmiset tuntuvat ymmärtävän hyvin aiheen tärkeyden ja sen laajat vaikutukset ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin”, kertoi TTIP-verkoston aktiivi Marissa Varmavuori.

Huomenna sunnuntaina ohjelma jatkuu klo 11.

Sunnuntaina esiintyy muun muassa brasilialainen Rodrigo Nunes, joka on yksi Latinalaisen Amerikan kuumimmista poliittisista filosofeista. 36-vuotias Nunes on ollut aktiivinen sekä Maailman sosiaalifoorumissa että Oikeutta siivoojille -liikkeessä. Sherajul Islam taas tuo esiin erilaista ja ajankohtaista perspektiiviä vammaisuudesta kehitysyhteistyössä. Islam on Society for Awareness and Development of Disabled (SADD) -järjestön johtaja ja perustaja. Järjestö tekee edistyksellistä työtä Bangladeshissa vammaisten ihmisoikeuksien edistämiseksi. Tämä on erityisen tärkeää maassa, jossa ei ole sosiaaliturvaa.

Tervetuloa jatkamaan keskustelua myös sunnuntaina! Tilaisuuteen on vapaa pääsy!

Suomen sosiaalifoorumia voi seurata myös internetin kautta, sillä tapahtumasta lähetetään reaaliajassa videokuvaa samaan aikaan kahdesta eri osatapahtumasta.

Lisätietoja:
Tiedottaja Noora Kauppila, info@sosiaalifoorumi.fi tai 045 1623795

 

Share

Tervetuloa Suomen sosiaalifoorumiin!

Sosiaalifoorumi kierähtää käyntiin lauantaina 25.4. klo 10 Arbiksella, osoitteessa Dagmarinkatu 3. Avajaistilaisuudessa puhuvat Paavo Arhinmäki ja kansainväliset vieraat Nicanor Perlas, Sherajul Islam, Süleyman Altunoğlu, Rodrigo Nunes ja Edi Carlos Da Silva. Merikukka Kiviharju luo tunnelmaa laulullaan ja Arja Alho juontaa tilaisuuden. Lisäksi teemavastaavat kertovat viikonlopun ohjelmasta. Tilaisuus tulkataan suomeksi.

tuomioja2

Erkki Tuomioja on paikalla klo 12 Vapaus valita toisin ry:n ja Ydin -lehden seminaarissa. Lauantaina ohjelma päättyy klo 17.30.

Lauantai-iltana klo 19 PAND – taiteilijat rauhan puolesta -verkosto järjestää iltabileet Ravintola Kaisaniemessä – ruokailumahdollisuus vain pöytävarauksella, joka tehdään sähköpostitse myynti(at)ravintolakaisaniemi.fi tai puhelimitse 050 599 4189.

PANDjuliste

Sunnuntaina seminaareja ja työpajoja järjestetään klo 11 – 16.30. Tapahtuman päätöstilaisuus alkaa klo 15, jolloin puhuvat Pekka Haavisto ja kansainväliset vieraat Nicanor Perlas, Süleyman Altunoğlu ja Rodrigo Nunes. Paikalla on myös Siemenpuu-säätiön edustajia keskustelemassa Maailman sosiaalifoorumista. John McGregor vastaa musiikista ja Teivo Teivainen juontaa tilaisuuden. Tilaisuus tulkataan suomeksi.

Juhlasalissa ja luokassa 13 järjestettäviä seminaareja on mahdollista seurata netissä reaaliaikaisen videomateriaalin kautta.

Tärkeitä linkkejä viikonlopulle

Työpajassa pääsi keskustelemaan ja ideoimaan

Pirkko Järvi ja Tiina Kuisma Sosiaalifoorumin toimintatapojen kehittäminen -työpajassa 10.4. Tule sinäkin mukaan vaikuttamaan!

Lisätiedot:

  • Koordinaattori: Janne Lemettinen, info(at)sosiaalifoorumi.fi, p. 045 162 3795
  • Tiedottaja: Noora Kauppila, info(at)sosiaalifoorumi.fi, p. 045 162 3795

Tervetuloa!

 

Share

Sosiaalifoorumissa ruoditaan ilmastonmuutosta lasten ja uskontojen näkökulmasta

Ilmastonmuutoksen vaikutukset, kuten luonnonkatastrofit ja äärilämpötilat, nähdään usein kaukaisten tulevien sukupolvien ongelmana. Muutama vuosi sitten perustettu Ilmastovanhemmat ry haluaa siirtää näkökulman tähän hetkeen – ja nykylapsiin.

”Jos päästöjä ei vähennetä, ilmastonmuutos tulee olemaan ongelma jo nykyisille sukupolville, siis myös omille lapsillemme”, painottaa Ilmastovanhemmat ry:n varapuheenjohtaja Paula Sankelo.

Sukupolvivastuu tarkoittaa, että meidän ei pitäisi jättää lapsillemme sellaista ympäristö- ja ilmastokriisiä, jolle he eivät voi enää tehdä mitään.

Huoli ilmastonmuutoksen vaikutuksista omiin lapsiin oli taustalla myös silloin, kun Ilmastovanhemmat perustettiin vuonna 2012. Nykyisin jäseniä on reilut kolmesataa, joista kaikilla ei tosin ole lapsia, lähes alusta asti mukana ollut Sankelo kertoo.

”On myös niitä, jotka haluaisivat ehkä joskus olla vanhempia, mutta he miettivät, että ehkä heidän lapsillaan ei nykymenolla ole kovin hyvää tulevaisuutta. Siksi he haluavat vaikuttaa meidän kauttamme”.

Ilmastovanhemmat on Sankelon mukaan ”yhden asian liike”, jonka viesti on selvä: päättäjien on ryhdyttävä rohkeisiin ilmastotoimiin heti, fossiilisista polttoaineista on luovuttava ja päästöt on saatava alas. Yhdistys muun muassa lobbaa poliitikkoja, osallistuu ilmastotempauksiin ja ottaa kantaa mielipidekirjoituksin.

Lapset ovat mukana Ilmastovanhempien toiminnassa ja kokouksissa, mutta Sankelon mukaan kyse ei ole siitä, että ilmastonmuutoksen torjunta sysättäisiin lasten vastuulle, vaikka ilmastonmuutoksesta voi lapsille toki puhuakin.

”Toimintamme ei keskity siihen, että valistamme lapsia ja he osaavat ratkaista ongelman sitten joskus. Meillä ei ole enää aikaa odottaa, suuret ratkaisut on tehtävä nyt”.

Uskonnoilla on valtaa ilmastonmuutoksessa

Toisenlaisen näkökulman ilmastonmuutokseen tarjoavat Sosiaalifoorumissa Helsingin seurakunnat, Suomen vietnamilaisten buddhalaisten yhdyskunta ja Uskot ilman rajoja ry. Niiden työpajassa on tarkoitus saada aikaan uskontojen yhteinen videoviesti marras–joulukuussa pidettävälle Pariisin ilmastokokoukselle.

Uskot ilman rajoja ry:tä johtavan, oppilaitospappina työskentelevän Heidi Rautionmaan mukaan uskonnoilla ja henkisillä perinteillä on valtava potentiaali toimia kestävän elämäntavan puolesta – suurin osa ihmisistä kun on jonkin uskonnon jäseniä.

”Meillä on niin mielettömät haasteet, että on pakko lähteä toimimaan yhdessä. Kun voimavarat yhdistetään, saadaan enemmän aikaan eikä käytetä aikaa turhaan vastakkainasetteluun”, Rautionmaa sanoo.

Hänen mielestään ympäristöasioiden pitäisi olla mukana uskovaisen ihmisen elämässä samalla tavalla kuin itse uskonkin: asiana, joka vaikuttaa kaikkiin ratkaisuihin ja valintoihin. Siihen velvoittaa kultainen sääntö – tee muille, kuten toivoisit muiden tekevän sinulle. Se löytyy jossakin muodossa kaikista suurista uskonnoista, ja siltä pohjalta voi tarkastella myös ympäristökysymyksiä.

”Jos tekee luonnolle väärin, tekee niin myös lähimmäiselle”

Artikkeli on ilmestynyt Suomen sosiaalifoorumi 2015 -lehdessä.

Share

Advocating for an Equal Bangladesh

There are over 650 million individuals living with disability in the world. Their struggle for social rights has been particularly visible in the Finnish media recently, as Pertti Kurikan nimipäivät, a punk rock group whose members have learning disabilities, won the national Eurovision song contest.

PKN’s rough cut lyrics speak openly about the marginalisation many disabled individual suffer in their daily life.

Indeed, in the vast majority of the world gross prejudice prevent disabled individuals from pursuing basic education or employment — let alone careers as performing artists.

Highlighting these issues in Arbis will be the Bangladeshi founder and director of Society for Awareness and Development of Disabled (SADD) Sherajul Islam.

– In Bangladesh disability is generally viewed as an abomination or a curse from God. Family and society have not accepted persons with disability and there are so many persons with disabilities who are never given the chance reach their God-given potential and talents, Islam says.

islam1

SADD was founded in 2006 is to reduce this massive inequality within Bangladeshi society.

– Our vision is an inclusive society, where persons with disabilities, regardless of age, gender or kind of disability, as well as their families, enjoy improved living conditions, and exercise the same rights and have access to the same services and opportunities enjoyed by other citizens.

Since its founding SADD has worked in education, employment, advocacy and social mobilizing. It also provides legal and social support. Moreover, the sheer example of SADD’s existence aims to prejudice in Bangladesh as the organisation is managed and run by persons with disabilities.

islam2

 

Sherajul Islam is participating in Disability: Identity and Human Rights -workshop on Sunday 26th April 15.00-17.00 in Room 11.

The primary language of the workshop is English.

The venue is accessible by wheelchair.

 

Share
1 2 3